tiistai 17. marraskuuta 2015

Hello there, stranger!

Hei hou ihmiset! Vähän on tämä bloggailu taas jäänyt. Ei ole ollut aikaa, en ole ollut kotona, ei ole ollut jaksamista tai inspiraatiota. Kooste Romanian-reissusta on valmis, mutta kuvat vielä muokkaamatta. Lisäksi tällä viikolla olisi tulossa hieman laajempi ja diipimpi teksti, joka on ainakin ajatuksen tasolla ollut suunnitteilla varmaan vuoden. Mutta yritän nyt tästä taas aktivoitua, en yhtään tiedä taas, meneekö tuleva koeviikko lukemiseen vai bloggailuun, niin kuin yleensä (voitte arvata, kumpi näistä vaihtoehdoista on se kannattavampi ja kumpi se mieluisampi).

Eilinen oli aikamoinen päivä. Unenpöpperössä katsoin ylppäreiden tulokset, kun ne vihdoin saapuivat. Enkku tuli E:nä takaisin, niin kuin oletettua, ja psyka lähtee uusintaan, vähän ikävää mutta onneksi nyt on kuitenkin ihan kiitettävästi jo tietoa pohjalla! Oli kuorokonsertti Vaskivuoren lukiossa yhdessä heidän kuorojensa kanssa, ja ilta olikin superjännittävä, niin hyvässä kuin pahassakin. Anteeksi tällainen salamyhkäisyys, mutta kerron tästä varmasti lisää myöhemmin, ihan vielä en viitsi. Kaikesta ikävästä huolimatta kuitenkin ilta täynnä rakkautta ja lämpöä. 


Perjantaina onkin sitten mun synttäreiden vuoro, eli nyt vietetään viimeisiä hetkiä alaikäisyyttä. On tää vaan kauheaa, miten nopeasti aika menee. Yhtäkkiä saakin (ja joutuukin) tehdä kaikenlaista, mihin ei aikaisemmin riittänyt ikä. Ihmiset kyselee, mitä haluan lahjaksi enkä mä tiedä (okei kyllä mulle aina välillä tulee kaikennäköisiä ideoita mieleen :3). Elämme erittäin jänniä aikoja siis.

Jonkinlaista joulukalenteria myös suunnittelin tälle vuodelle. Muutaman idean olen jo saanut, joita lähteä toteuttamaan, mutta jos on jotain mitä te ehdottomasti haluaisitte täällä mun blogissa nähdä, laittakee kommenttia tuohon alas niin otan erittäin vakavaan harkintaan. Mutta nyt, hyvää loppuiltaa kaikille ♥

Kuvat Instagramini kätköistä, nimimerkki @sannalovesfood! ♥

4 kommenttia:

  1. Uu toteuta ihmeessä joku joulukanlenteri! Ideaa en osaa sanoa mutta oon miettinykin että mitäs kalentereita sitä tänävuonna alkaisikaan seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että joku innostui tästä ideasta, ainakin yksi lukija varmuudella ;) mutta joo, kyllä siitä varmasti jotain mun tyylistä tulee!

      Poista
  2. Hei saanko udella minä psyka tuli takaisin? Jos yhtään helpottaa niin meidänkin koulussa monet aikoivat uusia psykologian! Toivottavasti keväällä koe olisi monipuolisempi tehtäviltään :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No B:hän sieltä :D meidänkin koulussa ainakin omista kavereista tosi moni uusii! Jos saisi ahkeralla lukemisellä M:ään nostettua niin olisi ihan jepa!

      Poista