maanantai 28. joulukuuta 2015

Maanantaimeininkejä

Tänään oli aika mukava päivä! Näin taas ei-ihan-niin-pitkästä aikaa mun kavereita, jotka asuvat Kuopiossa ja joita siksi ei tule niin usein nähtyä. Käytiin nopeasti pyörähtämässä keskustassa, josta vihdoin sain ostettua sen neuletakin, mikä multa meni eilen Itiksessä ohi. Ja pakko sanoa, tämä on vaan niin ihana, pehmoinen ja todella lämmin! Juuri sopiva näille nyt alkaneille pakkasille. En malta odottaa, että pääsen sitä esittelemään täällä!


Siitä mentiin sitten taas Itikseen, jossa vaan kierreltiin ja kaarreltiin. Mun kännykkä on lagaillut tosi ikävästi viime päivinä, ja nyt kiertelin elektroniikkakaupoissa haaveilemassa ja hipelöimässä uusia laitteita. Voi miksi niiden pitääkin maksaa niin paljon? Käytiin herkuttelemassa ihanalla crepellä Waffle Barissa, ja kierreltiin vähän lisää. Suomalaisessa kirjakaupassa oli näitä uusia Pizze-hittikirjoja joka puolella näytillä, ja niinhän siinä kävi, että kotiin päästyä oli pakko alkaa tehdä pizzaa. Tällä kertaa ei tehnyt ollenkaan mieli lihaa pizzan päälle, vaan toiseen tuli mozzarellaa, basilikaa ja balsamicoa, ja toiseen avokadoa, kirsikkatomaatteja ja punasipulia. Ja voi miten hyvää, varsinkin tuota edellistä pitää todellakin tehdä jatkossakin <3 Kiinnostaisiko ohje teitä?


Huomenna mulla on viiihdoin se kampaaja ja oon niin innoissani! Ja nyt yhtäkkiä alkaa vuosikin loppumaan, ja täksi viikoksi mulla on suunnitteilla monta oikein mielenkiintoista postausta. Pysykää kuulolla kaverit! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti