torstai 7. heinäkuuta 2016

Valokuvausretki Öljysatamaan


Eilen me Kaislan kanssa otimme kameramme, astuimme bussiin ja matkasimme Laajasalon Öljysatamaan, paikkaan josta näkee meren yli keskustaan ja Korkeasaareen, ja jossa on kerrassaan mahtavat kuvausympäristöt. Näin mulle oli siis etukäteen kerrottu, ja innoissani totta kai lähdin mukaan. Enkä joutunut pettymään, 218 kuvaa tuli tuolla reissulla, suurin osa tosin musta. Ehkä saatoittekin arvata ainakin mun ykkösmotiivin tuolle kuvausreissulle - saatiin kuin saatiinkiin uusi banneri blogiin. Kerrankin oli niin, että oli monta hyvää vaihtoehtoa bannerikuvaksi, eikä tarvinnut väkisin valita yhtä kelvollista. Tämän päivän olenkin viettänyt blogin ulkoasua uudistaen ja mullistaen. Heittäkää kommenttiosioon, miltä tämä uusi ulkomuoto teidän silmiinne näyttää! Kaislan kanssa naureskeltiin, kun nyt ei olekaan sitä oksaa naaman edessä niin kuin aiemmissa bannereissa, eikä edes hametta päällä! Mutta niin ne ajat vaan muuttuvat, mitäköhän me ensi banneriin keksitään.


Öljysatama oli tosiaan aivan upea kuvauspaikka. Oli kalliota, merta, puita, sammalta ja taivas. Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että tuo olisi ollut upea paikka ylioppilaskuvauksille, kumpa olisin silloin vain tiennyt! Tänne me tullaan kyllä uudestaankin, Kaisla sanoi pimeään aikaan kaupungin valojen näkyvän upeana ja todellakin uskon sen, syksymmällä uusi reissu tiedossa. 


Tänään on ollut vähän tällainen rento tietokoneellahillumispäivä. Vielä on yöpuku päällä, ja "aamusuihku" on vielä edessä. Aamusta asti olen noita blogisäätöjä tehnyt, välillä vähän katsonut Netflixiä, pelannut Candy Crushia, kuunnellut Shania Twainia ja Within Temptationia ja käynyt välissä syömässä muutamat lihapullat (nam). Pari päivää sitten kuulin iloisia uutisia, eikä enää tarvitsekaan odottaa siihen ensi viikon perjaintaihin, että saan taas nähdä Alen, niillä kun on lauantaina vierailupäivä! Tehdään siinä samalla äidin kanssa miniroadtrip, kun käydään vähän Keski-Suomen seuduilla vierailemassa muutamilla sukulaisilla ja perhetutuilla. Ensi viikolla pääsen sitten toivottavasti taas mun kummien mökille. Olen oikeasti odottanut koko kesän, ellen jopa kauemmin että pääsisin sinne. Siellä on aina vaan niin ihanaa, todella lämminvesinen järvi, ihana puusauna ja ruokaa aina säännöllisin väliajoin pöydässä. Ehkä yksi kesän kohokohdista aina, kun pääsee sinne. Maanantaina mulla alkoi autokoulu, ja ensi viikolla mulla on ensimmäinen ajotunti, huh. Vähän jänskättää, ehkä eniten se, että pitää kokeilla jotain täysin uutta ja vierasta, mitä ei osaa, samalla kun toinen seuraa vierestä, teetkö virheitä. Ei ole mun vahvuuksia tuollainen, mieluummin aina kokeilen ja harjoittelen itsekseni ja näytän muille sitten kun tiedän osaavani. Ajaminen ei kuitenkaan ole ihan sellainen asia, jota voisi yksin opetella, haha! 


Tämä nyt vähän räjähti käsiin tämä postaus, mutta kyllä niitä kuulumisiakin pitää välillä johinkin väliin tunkea. Mutta nyt rehellisiä mielipiteitä kehiin, miten tämä ulkoasu teidän mielestä toimii? Mielelläni otan aina palautetta vastaan, jos joku piirre teitä häiritsee tai koette epäkäytännölliseksi, mä sitten parhaani mukaan yritän noita seikkoja korjailla. Ja lisäksi, jos tiedätte muita mahtavia kuvauspaikkoja Helsingin seudulta, niin aina saa vinkata!


Seuraa Pannariblogia Facebookissa, Instagramissa, Ask.fm:ssä ja Twitterissä (linkit myös yläpalkissa bannerin alapuolella!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti