tiistai 30. elokuuta 2016

Alkuviikon tunnelmia

Mun eilinen päivä oli niiin maanantai. Heti aamusta mulla oli ehkä huonoin ajotunti ikinä. Johtuiko sitten väsymyksestä ja ettei ajatus ihan pysynyt selkeänä vai mistä ikinä. Heti alkuun ajoin päin punaista, ja kun vähän päästiin eteenpäin, huomasin jossain vaiheessa ajavani ihan hullua ylinopeutta. Ei siinä sitten, mentiin ekaa kertaa moottoritielle, ja pieni paniikki nousi, kun sadekelissä piti ihan itse ajaa satasta. Lopuksi vielä olin niin hämilläni ettei se ajon tärkeä multitaskaus oikein onnistunut, vaan kaistaa vaihtaessa jäi täysin huomaamatta se sille viereiselle kaistalle pysähtynyt auto ja sen edessä ollut suojatie, jota oli pari tyyppiä ylittämässä. Eniten ehkä johtui siitä motarilla ajamisesta, jossa mua ihan oikeasti ekaa kertaa vähän pelotti, kun tunnilta kotiin mennessäni tunsin oikeasti vähän vapisevani.


No ei siinä mitään, yritin siirtää ajatuksia vähän muualle. Soittelin pianoa, kirjoitin blogiin, luin Potteria ja valmistauduin illan piano- ja laulutunteihin, siis nyt kun kerrankin olin treenannut läksyä. Saavuin konservatoriolle ja koputin ovea, ja mun piano-ope avaa vähän hämmentyneenä, että sun tuntishan oli puoli tuntia sitten, sulla alkaa nyt laulutunti. Jepjep, niin kun olin ajatellut että kyllä mä tällä kertaa muistan sen ajan oikein niin turha sitä lähteä tarkastamaan, ei sitten sekään mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Se siinä sitten loppupäivän vähän harmitteli että jo toisen kerran tänä vuonna oli pianotunti mennyt ilmoittamatta sivusuun (hups), vaikkakin vähän eri syystä tällä kertaa. Viimeksi mä siis unohdin ilmoittaa kun oltiin Kreikassa, etten pääse, ja muistin vasta seuraavana päivänä!


Tänään oli kuitenkin uusi yritys. En mennyt ajotunnille ihan yhtä hyvin fiiliksin kuin yleensä tuon eilisen jälkeen, ja alkuun mun ajossa olikin aistittavissa tiettyä epävarmuutta. Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa lähti. Pysyttiin pois moottoriteiltä ja kerrattiin ihan myös niitä perusjuttuja. Siinä kilometri kerrallaan itsevarmuus nousi ja parit kehutkin opettajalta sain. Ei se tänäänkään ihan tahratta sujunut, auto sammui risteykseen ja taksi tööttäsi mulle kun tulin hänen tielleen. Mutta mitä pienistä. Ainakin jäi paljon parempi, ja ennen kaikkea varmempi, fiilis kuin eilisen tunnin jälkeen. Illalla teoriatunti meni ilman kirjaa vähän tylsästi kännykkää selaten, mutta bänditunnilla oli oikeasti hyvä fiilis, kun koko viikon oli kerrankin ihan oikeasti treenannut niitä biisejä. Ei sitä varsinaista soittamista ihan niin paljon ollut, mutta siitä tulee niin hyvä fiilis kun tietää itse että osaa. Ja näin mä kotimatkalla ihan kivoja tyyppejäkin aivan yllättäen!


Koska mulla on nyt ollut tapana vetää mun teksteistä jotain yleispäteviä elämänneuvoja, niin kai se pitää tehdä nytkin. Jos joku ei nyt tänään onnistu, niin kokeile ihmeessä huomenna uudestaan. Kyllä joku niistä huomisista on parempi. Ja saas nyt nähdä, mihin suuntaan tämä mun loppuviikko kehittyy. Huomenna mulla on töitä, ja esipuheiden perusteella on vähän kauhunsekaiset tunteet. Ylihuomenna mulla onkin sitten jo pimeäajotunti simulaattorissa, huijui! Siellä ei onneksi voi kolaroida, ainakaan oikeasti. Ja hirmuisesti postauksia mulla on suunnitteilla, yksi oikein megamajorsuuri postauskin tulee vihdoin tällä viikolla ulos. Mutta jotain muutakin sitä ennen. Stay tuned!

maanantai 29. elokuuta 2016

Metsässä

 
Olihan siitä jo melkein vuosi, kun edellisen kerran oltiin Tiinan kanssa lähimetsässä ottamassa asukuvia, niin eilen mentiin taas. Saatiin ihan käsittämättömän ihania kuvia, en tiedä johtuiko pilvisestä säästä ja tummanvihreistä puista taustalla, mun ihanasta upeasta objektiivista, näteistä meikeistä vai hyvästä kuvaajasta kerrankin kameran takana. Ehkä noilla kaikilla oli tekemistä asian kanssa. Joka tapauksessa upeaa kuvasaldoa tuli todella paljon, en edes tiedä mihin näitä ihania kuvia tunkisin! Kiitos paljon Tiinalle ihanista kuvista ja mahtavasta seurasta!


Siellä kamera kaulassa pyörittiin ja kierrettiin, seikkailtiin metsässä ja opittiin lähiympäristöstä, niin kuin ala-asteella piti tehdä. Metsässä oli niin upeaa, kun todella korkeita puita oli ympärillä ja kun taivas oli pilvessä, oli siellä vaan niin kaunista ja maagista. Yhden puun korkeassa latvassa oli ilmeisesti orava syömässä käpyä, ei me sitä eläintä nähty, mutta kuultiin ja nähtiin kun maahan putosi niitä käpyroskia välillä aika kovaa tahtia. Se oli vaan niin jännää kun niitä putoili maahan kasvien sekaan ja kuultiin se ääni niin selvästi, muttei nähty ollenkaan mistä ne oikein tulevat. Päädyttiin metsän laitaan pellolle, ja vähän naureskeltiin miten Helsingin laidalla on peltoa ja pellon laidalla vanha navetta.


Oli siellä oikeasti aika siistiä. Mä ainakin kun menen metsään, voisin vaan jäädä katselemaan ympärilleni vaikka kuinka pitkäksi aikaa, se on vaan niin kaunista ja taianomaista, ja aina tuntuu että on jotain uutta katsottavaa. Ja vaikka olisi ihan hiljaista eikä tapahtuisi mitään, niin silti koko ajan tapahtuu jotakin. Metsä on niin täynnä elämää, eläimiä, ikivanhoja puita ja kivilohkareita ja vallihautoja ja kaikkea mahdollista. Ehdottomasti pitää lähteä tuonne useammin kameran kanssa, yksin tai kaveri mukana. Menkää tekin.

lauantai 27. elokuuta 2016

RODOS

Tasan kymmenen päivää sitten me tultiin kotiin Rodokselta, joten ehkä nyt on ihan hyvä hetki jakaa kuvia ja tunnelmia tänne bloginkin puolelle. Me ollaan aina matkusteltu todella paljon, ja siinä missä mä olen ollut kuoron, koulun ja seurakunnan kanssa vaikka missä viime vuosina, on äiti viimeksi ollut kunnon reissulla silloin Thaimaassa kaksi ja puoli vuotta sitten, eikä enää jaksanut kökötellä kotona. Yhdessä oltiin sitä mieltä, että Kreikka olisi ihana lomakohde näin loppukesälle, kun ei Euroopan ulkopuolelle lähdetä. Ollaan molemmat käyty Kreikassa aiemminkin, Kreetalla kun mä olin pieni ja minä vielä Mykonoksella vähän isompana. Rodos oli kuitenkin meille uusi kohde! 


Oltiin valittu hotelli ensisijaisesti sijainnin (ja hinnankin) perusteella, ja sijainti todella oli aivan mainio. Meidän hotelli oli siis ihan Rodoksen kaupungin keskustassa, parvekkeelta näkyi meri kahdesta suunnasta ja sekä vanha kaupunki että uuden kaupungin kaupat olivat kävelymatkan päässä. Lisäksi siinä hotellin tuntumassa oli paljon näitä turistikojuja, mistä sai ostaa pientä purtavaa sekä vaatteita joita myytiin samanlaisia joka kaupassa, ja myös ravintoloita oli hurjasti. Rodoshan on hurjan pieni saari, koko saaren läpimitta on sellaiset 80 kilometriä, ja Rodoksen kaupunki on ihan saaren pohjoiskärjessä, joten kaikki oli tosiaan suht lähellä toisiaan. Kuitenkin kaupunki oli ehkä meidän makuun vähän liiankin pieni, ja samoilla kulmilla liikuttiin aika lailla päivittäin. Rodoksen kaupunki on myös erittäin pohjoismaalaispainotteinen kohde, ja jokaisessa kaupassa ja ravintolassa meille tultiin puhumaan suomea ja antamaan suomenkieliset ruokalistat käteen ilman että ehdittiin itse sanoa heille mitään! Meidän hotellin lähellä olevalla kadulla oli myös suomalainen kauppa ja ravintola, sekä pari norjalaista baaria. 


Matkan aikana me oltiin yhteensä kolmena iltana vanhassa kaupungissa. Rodoksen vanha kaupunki on aika suuri ja kokonaan muurien ympäröimä, joten kuunneltiin matkaopasta eikä menty sinne muuten kuin ilta-aikaan, kun ei ollut enää niin kuuma. Vanhassa kaupungissa oli paljon pikkukujia, ravintoloita ja kauppoja, ja siellä jaksoikin sitten kierrellä, kun aina tuntui että oli joku uusi katu mihin kääntyä. Vanhasta kaupungista mä ostin itselleni ihanat mintunvihreät Converset 19 eurolla, joka oli Rodoksen hintatasoon nähden vähän jopa korkea hinta, monessa paikassa consseja myytiin viidellätoista eurolla. Noi olivat kuitenkin niin herkullisen väriset ja varmasti siistit ja uudet, että ei jäänyt harmittamaan kuin ehkä korkeintaan se, etten ostanut kuin nuo yhdet! Siellä oli nimittäin myös täysvalkoiset Converset, jotka melkein ostinkin kunnes huomasin, että niissä oli kuitenkin se logolappu värillisenä eikä ollutkaan ihan kokovalkoinen niin kuin olisin toivonut. Lisäksi ostin sellaisen ihanan käsinmaalatun kulhon, josta on ihana varmasti tarjoilla salaattia!


Vanhan kaupungin lisäksi oli sitten tietenkin se ihan kunnon kaupungin keskusta, josta löytyi ne kunnon kaupat mistä muualtakin (paitsi Suomesta, pöh). Äiti meinasi aina vähän hermostua kun mä halusin koluta ne samat kaupat läpi, mutta kyllä mä löytöjäkin tein. Terranovassa oli hurjat alennukset, ja mä ostin kolme t-paitaa, mekon ja hameen ja maksoin niistä yhteensä kaksikymppiä. Stradivariuksestakin löysin muutaman ihanan vaatekappaleen, jotka varmasti tulevat olemaan mun syyslemppareita ja ovatkin nyt jo olleet kovassa käytössä. Ja sitten siellä oli se Sephora. Vaikka nämä Euroopan Sephorat eivät ole mitään Jenkkeihin verrattuna, on se aina niin mahtava fiilis päästä Sephoraan kiertelemään ja haaveilemaan. Ostin taas yhden Sephoran oman lip stain -huulipunahommelin, ihanan kirkkaan korallin värisenä. Ei yhtään mun tyylinen väri, mutta ei mulla toista sellaista kokoelmista löydykään! 

Nyt kun meikeistä tuli puhe, pitää mun jakaa yksi upea onnenhetki tuolta matkalta. Toisena iltana olin mun nimppareiden kunniaksi laittanut kunnolla hienot meikit naamaan, ja olin melkein valmis kunnes muistin, että olin jättänyt mun ripsarin koto-Suomeen. Ei mulla siinä mahtanut muuta kun lähteä etsimään jotain paikkaa jossa meikkejä myytäisiin. Tässä vaiheessa ei oltu siis vielä käyty uudessa kaupungissa eikä löydetty Sephoraa, se oli kuitenkin vähän kauempana. Menin sitten yhteen apteekkiin kysymään, mutta lähdin tyhjin käsin kun en viitsinyt maksaa hätävararipsarista 19 euroa. Seuraavassa apteekissa myytiin samoja meikkejä, mutta siellä olikin alennusmyynnit. Bongasin lahjapakkauksen, jossa oli tuo sama ripsiväri, ja kolme muuta meikkituotetta puoleen hintaan vain 25 euroa! Ja mikä tästä tarinasta tekee maailman suurimman onnenpotkun on se, että tuossa lahjapakkauksessa oli aivan täydellinen oikea tummanpunainen huulipuna, jollaista olen etsinyt viime vuodesta asti. Siis en voi uskoa, miten olen ikuisuuden etsinyt sitä täydellistä huulipunaa, ja sitten ihan sattumalta juuri sellainen osuu mun kohdalle. Tämä oli sitä materialismionnea parhaimmillaan!


Kaiken kaikkeaan me lähdettiin Rodokseen lomailemaan, nauttimaan lämmöstä, merestä ja hyvästä ruoasta, ja sitä me todella tehtiin. Syötiin ihanaa aitoa fetajuustoa ja superherkullista tsatsikia joka päivä, ja ihanaa kreikkalaista salaattia melkein joka päivä. Ja rehellisesti kun tultiin kotiin, eniten mulla oli ikävä sitä ruokaa. Nam. Rodoksella oli joka päivä aurinkoista ja lämpötila huitoi siinä kolmenkympin hujakoilla, joten oli ihana olla pienissä vaatteissa ja hengata altaalla uimassa ja ottamassa aurinkoa. Äidin ihan lempparipuuhaa oli meressä uinti, ja oli se munkin mielestä ihan parasta. Ihan hauskinta oli mennä rantaviivan lähistölle veteen istumaan ja odottaa, kun aallot tulevat heittelemään ympäriinsä. Me ei kertaakaan otettu rannalla tuoleja, vaan jätettiin tavarat kasaan, oltiin vedessä melkein tunti yhtä mittaa ja lähdettiin pois. Joten vaikka ei Rodos ollutkaan ihan niin iso ja maatamullistava kuin ehkä oltiin odotettu, ei sieltä oikeasti mitään puuttunutkaan, ja voitiin ihan oikeasti lomailla, syödä oikeasti hyvää ruokaa, nauttia oikeasti ihanasta säästä ja muutenkin nauttia lomasta. Ja vielä pitää ylpeänä mainita se, että en palanut ollenkaan ennen kuin vähän viimeisenä päivänä, rusketusta tosin sain ihan kivasti, vaikka se onkin nyt jo paljon haalennut, nyyh.


Vähän on vielä myöhemmin tulossa lisää postauksia Rodos-fiiliksissä (koska milloin mä muka olisin jättänyt matkapostailun yhteen postaukseen, haha), mutta tässä oli nyt tämä kaiken kattava matkakertomus. Hyvä loma oli, ei tarvitse jäädä pahalla muistelemaan vaikkei nyt ehkä uudestaan lähdettäisikään samaan paikkaan, Kreetalle sitten ensi kerralla! Nyt mä lähden aloittamaan Liekehtivää pikaria, olen nyt jäänyt taas ihan Harry Potter -koukkuun ja surettaa, kun tänään luin Azkabanin vangin loppuun, se on mun lemppari ja nyt on jäljellä vaan ne synkemmät ja "huonommat" kirjat, haha. No ei, Potterit on aina parhaita, on ollut ihana taas lukea niitä kun on ollut vähän taukoa välissä. Hyvää illan ja viikonlopun jatkoa teille! ♥

keskiviikko 24. elokuuta 2016

TAITEIDEN YÖN MENOVINKKI

Kuva: Juha Lampinen

Huomenna täällä Helsingissä vietetään Taiteiden yötä, ja nyt mä kerron teille, minne teidän kannattaa tuolloin suunnata. Me, eli Uspenskin nuoret järjestetään viime vuoden tapaan etnobaari Uspenskin katedraalin edustalla - tarjolla on kaikenlaista suolaista ja makeaa (itsetehtyä) syötävää sekä juotavaa, ja luultavasti jonkinlaista ohjelmaakin. Kaikki etnobaarin tuotot menevät suoraan seurakunnan nuorille. Viime vuonna tienatuilla rahoilla kustansimme marraskuisen Romanian-reissumme, ja tällä kertaa rahat käytetään keväällä koittavaan Serbian reissuun! Viime vuonna Taiteiden yöhön kuului tosiaan herkullista ruokaa eri maailmankolkista, laulua ja soittoa, upea paikka Helsingin sydämessä ja mahtava porukka, joka mahdollisti tuon hienon illan. Ja kaikki merkit viittaavat siihen, että huomisesta tulee vielä viime vuotista parempi.


Eli jos tosta mun höpötyksestä oli vähän vaikea saada selvää, niin tiivistetäänpä vielä: Huomenna, 25. elokuuta torstaina, Uspenskin katedraalin edusta, kello 16-22. Ruokaa ja juomaa ja muuta ohjelmaa, seurakunnan nuorten järjestämänä. Kannattaa tulla! Lisää infoa löytyy vielä täältä, kirkon puolella on vielä paljon muutakin ohjelmaa illan aikana. Ja ei kai tässä muuta, kuin huomenna nähdään kirkon pihalla! Ja hei, jos nyt tuo fakta että tämä on kirkon järjestämää toimintaa häiritsee jotakuta, niin ei sekään kannata. Tarjolla on hyvää ruokaa ja hyvää seuraa, eikö se nyt ole tarpeeksi!

Kuvitus viime vuoden Taiteiden yöstä!

maanantai 22. elokuuta 2016

Muistakaa hymyillä, ihmiset!

Ajattelin ennen Rodos-postausta heittää tähän väliin yhden kunnon kuulumispostauksen! Tuntuu että mä olen kauhean huono näissä, kun aiheet rönsyilee sinne tänne kun on niin paljon mitä tekisi mieli sanoa, mutta samalla ehkä juuri samasta syystä näitä on myös niin vaivatonta tehdä. Tänä aamuna kotoa lähtiessäni satoi, ja oon ehkä vähän outo (jopa itseni mielestä) mutta mä tavallaan tykkäsin siitä. Sateella on tavallaan ihanan raskas ilma mutta kuitenkin raikasta ja helppo hengittää, eikä näin kesällä ole liian kylmäkään vaikka taivas onkin pilvessä. Mulla oli myös eka ajotunti sateella, ja pääsin ekaa kertaa käyttämään tuulilasin pyyhkijöitä! Oon alkanut enemmän ja enemmän viihtyä siellä auton ratissa, liikkeelle lähtö on edelleen aina vähän vaikeeta mutta muuten on sujunut tosi hyvin. Vähän kyllä pelottaa kun tänäänkin ajoin seitsemääkymppiä haha :D


Nyt on omalta osaltaan pikkuhiljaa siirrytty taas vähän arkeen, kun mulla alkoi syksyn osalta piano- ja laulutunnit. Molemmissa mulla on uudet opettajat ja ainakin tähän mennessä oon ihan innoissani. Huomenna mulla alkaa taas bänditunnit suurimmaksi osaksi tutulla porukalla. Oikeasti nämä tunnit alkoivat jo viime viikolla, mutta mähän olin toisella puolella Eurooppaa silloin! Voi nyt tuli taas kaipuu takaisin, niin nopeasti se viikko loppujen lopuksi menee ja vaikka ihana on olla kotona, niin on se lomailukin ihan parasta. 


Loppuun mä haluan vielä kertoa mun aamuisesta metromatkasta. Metrossa oli pieni poika rattaissa isänsä kanssa, joka itki ja huusi. En tiedä oliko hänellä paha mieli vai halusiko huomiota, mutta isällä loppui keinot kesken eikä osannut tehdä mitään vaan jutteli puhelimessa, kun poika vääntelehti rattaissaan. Kun metro saapui päättärille ja menin siihen viereen seisomaan. Katsoin poikaa ja hymyilin hänelle. Poika katsoi mua vähän aikaa hämmentyneenä, ja hymyili leveästi takaisin, eikä kuulunut enää inahdustakaan! Joskus sitä vaan unohtaa että niin helpolla ja yksinkertaisella asialla kuin hymy voi olla niin suuri merkitys ja vaikutus. Muistakaa hymyillä, ihmiset!

Oltiin eilen taas kisulandiassa moikkaamassa kavereita, siitä postauksen kuvitus. Kisut on parhaita. 

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Mitä metsästä löytyy

Nyt eletään sitä aikaa, kun kesä on melkein lopuillaan (muttei vielä ohi, kieltäydyn!), mutta syksy ei ole vielä kunnolla lähtenyt käyntiin. Ja täällä Suomessahan se tarkoittaa, että metsät ovat pullollaan kaikkea herkuteltavaa! Me oltiin siis eilen ensimmäistä kertaa sienimetsällä tänä vuonna, perinteisessä paikassa Pukaron paronin läheisyydessä Lapinjärvellä. Sieltä äiti on kuulemma joskus muinoin saanut ruhtinaallisia sienisaaliita, ja joka vuosi me mennään sinne toiveissa edes yksi piirakka tai kastike niistä omista sienistä. Herätys oli aivan liian aikaisin "koska pitää ehtiä ajoissa kotiin kun on saunapäivä", vedin mun uudet pinkit Hai-saappaat jalkaani ja auton takapenkillä kuuntelin musiikkia aamupalaleipää mutustellen. Välillä autossa havahduin katsomaan ikkunasta ulos, ja ulkona oli niin upea sumu! Jos olisi ollut mahdollisuus nousta ulos autosta kameran kanssa, olisi sieltä saanut kerrassaan taianomaisia kuvia. Nyt piti kuitenkin tyytyä räpsimään kännykällä kuvia ja spämmimään snäppivideoita, haha. 


Saavuttiin kohteeseen siinä ennen kymmentä. Sitten tarvottiin metsään. Metsässä oli hurjasti kirkkaanpunaisia puolukoita, jotka kuitenkin jätimme niille sijoille. Metsä oli kuitenkin täynnä myös superjättimäisiä mustikoita, ja koska mä ajattelin etten kuitenkaan löytäisi sieniä, jäin mä siihen istumaan ja poimimaan mustikoita ympäriltäni. Vähän sain niitä kerättyä ja lähdin äidin perään etsimään niitä sieniä. Löysinkin yhden ihan itse, äiti osoitti mulle muutaman apajan ja jossain vaiheessa löysin itse ihan kunnon kokoelman. 


Metsässä oltiin ehkä tunnin verran, kunnes oltiin niin hiessä ja janoisia, että oli tauon paikka. Vähän oltiin hukassa, että mihin suuntaan auto jätettiin, mutta uskokaa tai älkää, tässä tilanteessa eräjormaa auttoi itse Pokemon go! Avasin sovelluksen, löysin tien ja koko kroppa märkänä hiestä kävelin takaisin autolle. Juostiin ja pikapuhdistuttiin ja levättiin, ja jatkettiin, eikä enää jaksettu lähteä toiselle paikalle vaan mentiin aina kotiin asti. Oltiin perillä jo yhdeltä, astelin suoraan suihkuun ja päikkäreille. Päivän saldo: piirakallinen mustikoita ja sieniä (mun osalta siis, äidillä sieniä oli yli puoli sangollista!), ensikohtaamiseni hirvikärpästen kanssa - joita onneksi oli vain yksi silmässä metsässä ja yksi hiuksissa -, ja paljon hikeä. Ihan jees päivä siis! Ja kaikki kuvat on muuten mun LG G4:lla otettu, mulla oli kyllä kamera mukana, mutten sitä halunnut metsässä mukana raahata.

tiistai 16. elokuuta 2016

Madame Tussaud's London


Viimeistä (ainakin luultavasti viimeistä) Lontoo-postausta viedään! Yksi merkittävä kohta meidän to do -listalla oli mikäpä muukaan, kuin Madame Tussauds -vahakabinetti. Jos jollekin tuo paikka ei nimenä ole vielä tuttu, siellä on siis aidon kokoisia ja näköisiä vahanukkeja eri julkisuuden henkilöistä, niin näyttelijöistä ja laulajista kuin urheilijoista, kuninkaallisista ja tiedemiehistäkin. Me oltiin molemmat käyty siellä jo aikaisemmin, joten tiedettiin aika lailla, mitä odottaa, mutta oli sinne silti pakko mennä, ihan vaan koska onhan se aika siistiä nähdä Freddie Mercury, Michael Jackson, Adele, Madonna ja Beatlesit kaikki samassa tilassa. Puhumattakaan siitä ihan ensimmäisestä huoneesta, jossa oli niin Johnny Depp ja Julia Roberts kuin Colin Firth ja Nicole Kidmankin. Mun edellisestä vierailusta oli kuitenkin jo seitsemän vuotta, ja näyttelyyn oli tullut uusia henkilöitä ja uusia nukkeja vanhojen tilalle, niin ei se ihan täysin vanhan kertausta ollut. Vaikka Madame Tussaud's onkin suhteellisen kallis paikka, ja musta tuntui ainakin tällä kertaa, että se oli aika nopeasti ohi, kannattaa siellä vierailla ehdottomasti jossain maailmankolkassa, niitähän kun on Lontoon lisäksi ainakin esimerkiksi Amsterdamissa ja New Yorkissa.


sunnuntai 14. elokuuta 2016

OCEAN BEACH

Ocean Beach. San Francisco ja Tyyni valtameri. Upeat aallot ja loputon taivas. Mitä muuta ihminen tarvitseekaan matkan päätteeksi?