perjantai 31. maaliskuuta 2017

Myöhäisillan sekametelisoppa

On taas alkuviikko mennyt vähän hiljaisemmin. Välillä on kovasti tehnyt mieli kirjoitella tänne, mutta ei ole vaan saanut järkevää tekstiä aikaiseksi. Toisina iltoina oon ollut niin väsynyt, että mieluusti oon vaan antanut olla. Voitteko kuvitella, keskiviikkona menin kasilta nukkumaan? Vähän siinä yö tosin meni pyöriessä, kun aivot varmaan luuli mun menneen päikkäreille ja yritti herätellä mua, mutta kyllä mä sitkeästi sängyn pohjalla pysyin siihen asti, kun herätyskello soi yhdeksän jälkeen, ja vielä puolitoista tuntia siitä eteenpäinkin! 

Viime päivinä on ollut oikeastaan aika paska fiilis, eikä silloin juurikaan tee mieli kirjoitella meikeistä tai kauniista säästä, eikä välttämättä edes siitä paskasta fiiliksestä. Mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan, ja kaikilla on oikeus masistella joskus ihan rauhassa. Ainakin mulla on ollut tekosyy ostaa jälleen yksi keksipaketti kaupasta ja katsoa vielä yksi jakso Housea, josta on pikkuhiljaa tulossa mun uusi koukuttumisen kohde muiden sarjojen loppuessa kesken.


Ja koska teitä kuitenkin viime postauksen jälkeen kiinnostaa mun autokoulu ja teoriakoe, johon monet teistä niin ihanasti toivottelitte onnea, niin läpihän se meni ihan helposti. Nyt kun oli ihan oikea koe kyseessä, yritin miettiä tarkasti jokaisen kysymyksen kohdalla ja viivyttelin seuraava-napin painamista tarkistellen miljoonanteen kertaan, mitä siinä oikein kysyttiin ja mitä mä oikein vastasin. Siitä huolimatta olin saanut koko kokeen kahlattua läpi alle vartissa, puoli tuntia kun on aikaraja teoriakokeessa. Siinä mä sitten vielä kertaalleen kävin jokaisen kysymyksen läpi (ja tylsistyin kuoliaaksi), kunnes totesin, että kai nää mun vastaukset ovat nyt ihan kelvolliset. Kolme mulla meni vaan loppujen lopuksi väärin, joten voin olla iloinen! 

Keskiviikkona mulla olikin jo ajotunti, ensimmäinen sellainen puoleen vuoteen, ja siinä kyllä harvinaisen tehokkaasti unohtui kaikki maailman kurjuus kun yritti muistaa, että minne pitikään katsoa, ettei vahingossa tule värvättyä lisää asiakkaita hautausurakoitsijoille. Yllättävän helposti kaikki kuitenkin palasi mieleen, ja ehkä ajaminen tuntui joiltain osin jopa luontevammalta kuin syksyllä! Ope sanoi, että huhtikuussa mulla on kortti, saa nähdä millainen mestarikuski täältäkin tulee!

Olin tänään muuten taas sijaistamassa yhdessä koulussa, jossa tein pienen keikan viime syksynäkin. Yllättävän hyvin porukka muisti mut siellä, ja tosi mukavaa oli tulla kouluun, kun tunsi paikat ja tavat jo valmiiksi. Tuolla oon nyt seuraavat pari viikkoa, saa nähdä miten sen mun autokoulun nyt taas käy, kun hommasin itseni taas kokopäivätöihin. 


Tällaista myöhäisillan sillisalaattia, tulee ihan mieleen vuoden takaiset kuulumispostaukset maisemakuvineen kaikkineen! Mut ensi viikolla tulee sitten jo vähän jäsennellympää sisältöä, mistäpä muustakaan kuin meikeistä ja ruoasta! Nyt mä katson vielä hippusen verran Salkkareita ja painun nukkumaan, meinaa väsyttää ihan todella. Öitä ihanat ja hyvää viikonloppua kaikille ♥

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Rinta täynnä kevättä

Mä en tiedä miksi, mutta mulla on ollut tänään jotenkin tosi hyvä fiilis. Oon ollut ihan käsittämättömän väsynyt, mun hartiat ovat superkipeät ja jumissa painavasta repusta ja kyseenalaisisita uniasennoista, ja jostain mulle täysin tuntemattomasta syystä myös mun käsivarsien lihakset ovat totaalisen kipeät aivan kuin korkeammankin maailmanluokan treenin jäljiltä, vaikka vietin eilen koko päivän töissä. Mutta silti, tästä päällehyökyvästä raihnaisuudesta huolimatta mulla on pohjimmiltaan tosi iloinen ja inspiroitunut fiilis! Koko päivän on ollut ihan uskomattoman upea auringonpaiste ja kirkkaansininen taivas, ja fiilikset olivat äärimmäisen ristiriitaiset, kun mittari näytti uskomatonta kolmeatoista lämpöastetta, samalla kun mä käppäilen samoilla talvitakilla ja puhkikuluneilla talvikengillä kuin viimeiset liian monta kuukautta. Pitkästä aikaa on ihan kauhea into lähteä ostelemaan uusia vaatteita, vielä kun tilin saldo ja ennen kaikkea mun äärettömän pihi luonteeni antaisi periksi. Voi mä näen sieluni silmin niin monta ihanaa asukokonaisuutta niistä ihanista vaatekappaleista, joita tänään kaupoissa ohimennen vilkuilin!


Vähän ("vähän") lähti tämä teksti rönsyilemään, mutta minkä sille mahtaa kun inspiroi kirjoitella ilman mitään erityistä aihetta! Mutta juuri tällaista kirjoittelua mulla on ollut ikävä, niin kuin oon täällä maininnutkin, sitä puhdasta fiilistelyä ja ajatuksenvirtaa. Mulla on totaaliset kesäfiilikset, kun aurinkokin laski vasta kahdeksalta illalla. Nyt kuuntelen täällä Billy Talentia ja vanhoja euroviisulemppareita (apua viisuihinkin on enää puolitoista kuukautta aikaa, kevät on ihanaa aikaa!) ja fiilistelen näitä aamulla otettuja selfieitä, jossa mulla on murun supermukava paita päällä ja naamassa pelkkää kosteusvoidetta, ja vaikka naama on kärsinyt viime aikoina kauheasta kuivuudesta ja finneilee ja punoittaa ja kaikkea mahdollista, niin tykkään silti. Eikä tää tukka kyllä petä, mä niin rakastan tätä harmaata!


Vielä jos vähän heittäisin lisää tavaraa tähän sekasoppaan, niin suuri kiitos vielä teille kaikille eilisen postauksen kommenteista, ihanasti sain keskustella teidän kanssanne aiheesta ja ihanasti tykkäsitte mun tekstistä! Nyt taidan mennä chillailemaan vielä loppuillaksi ja tekemään parit autokoulutehtävät ennen nukkumaanmenoa, mulla kun on se teoriakoe huomenna! En oo sitä osannut vielä jännittää kun ei näin pitkän ajan jälkeen tajua, että nyt ollaan ihan oikeasti loppusuoralla, mutta kyllä mä osaan aika hyvin niitä juttuja ja pitää vaan toivoa, että tulee kiva koe ja menee helposti läpi!

No niin ja teille kaikille, jotka selvisitte tämän supersekavan tekstin loppuun, onnittelut ja ihanaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa teille kaikille, mä vaan hymyilen tätä kirjoittaessa ilman mitään syytä :D

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Mikä siinä oikein on

Sinä. Puhun sinulle, joka matkustit kanssani samalla bussilla tänään. Olit äänessä jo bussiin astuessasi, ja parkkeerasit ahterisi paikalle, jonka takana istui maahanmuuttajamies. Hänelle halusit sitten ystävällisyyksissäsi kertoa, miten Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta, eivätkä silloin sata vuotta sitten suomalaismiehet paenneet sotaa. Silloin lapset lähetettiin pois turvaan, kun nuorukaiset uljaasti taistelivat tämän jalon maan puolesta. Tuon sodan jälkeen kerroit sitten noiden samojen uljaiden suomalaisnuorukaisten rakentaneet huolella vankkoja rakennelmia hienolle Suomen kansalle. Sitten valitit, miten nykyään olet nähnyt "hänen maastaan tulevia" työmailla rakentamassa "sutta", hänen sanojaan lainaten, ja miten suomalaisten pitää tulevaisuudessa rakentaa kaikki taas uudestaan kunnolla.

Tässä vaiheessa eräs nainen huomautti paikalla olevan lapsia ja sinun käytöksen olevan epäsopivaa. Mutta lapsillehan me täällä tulevaisuutta rakennetaan, julistit. Etkä sinä suoraan tälle miehelle puhu, tietenkään, etkä tarkoittanut mitään pahaa. Sinullahan on useita somaliystäviäkin, mutta näinhän ne asiat ovat. Sitten ilmeisesti koit, ettei hyväntahtoinen sanomasi mennyt toivomallasi tavalla perille, sillä vaihdoit englanninkieleen.


Mulla on vain yksi kysymys sinulle, arvon isänmaanpuolustaja. Miten helvetissä sä kehtaat? Mikä siinä on, että täytyy nöyryyttää täysin tuntematonta ihmistä ja kailottaa julkisella paikalla, miten hän ja "hänen maastaan tulevat" ihmiset ovat jollain tavalla huonompia, kykenemättömämpiä, tyhmempiä. Sitten vielä kehtaat väittää, että sinua väheksytään koska olet nainen. Juu, nimenomaan, sinä olet tässä se sorrettu.

Myönnän, etten itse toiminut tilanteessa kaikista kunniakkaimmalla tavalla. Minäkin lähinnä istuin hiljaa kuunnellen, toivoen että joku toinen puuttuisi. Pois jäädessäni päätin kuitenkin tehdä edes jotain, ja menin sanomaan kuskille häiriköstä, jonka voisi poistaa bussista. Naisen paasaus ei kuulunut kunnolla bussin etuosaan, joten kuski tuskin oli tajunnut ongelmatilannetta. Mun siitä hänelle kerrottuani hän kuitenkin nousi ylös ja sanoi jämäkästi jotain tilanteen rauhoittamiseksi. Mä olin jo ulkona kävelemässä kotiin päin, mutta ilmeisesti nainen sai jatkaa matkaansa bussin kyydissä, toivottavasti hiljaa.

Sillä ei ole yhtään mitään merkitystä, ketä me ollaan tai millainen tausta meillä on. Kenelläkään ei ole mitään oikeutta lähteä vähättelemään ja syyttelemään tuntemattomia ihmisiä (eikä tuttujakaan sen puoleen) ilman minkäänlaista pätevää syytä. Mä olen äärimmäisen pahoillani jokaisen puolesta, joka on tuollaista käytöstä joutunut sietämään. Meillä jokaisella pitäisi olla rauha ja oikeus kulkea kaduilla juuri sellaisena kuin on.

Ja sinä. Juuri sinä, ja kaikki te jotka kehtaatte käyttäytyä tällä tavoin. Häpeä.

Maailmassa on paljon röyhkeitä ja epäkohteliaita ihmisiä, joita minä en kaikessa yksinkertaisuudessaan ymmärrä. Tällaisiin tapauksiin olen ikävä kyllä törmännyt aiemminkin. Seuraavaksi voisin saarnata kiroilevista ja syljeskelevistä ala-asteikäisistä tai tupakka sauhuten vaunuja työntävistä äideistä (odottavista puhumattakaan), mutta nyt suututtaa tämä tapaus niin maan perkeleesti.

Vielä lopuksi, jos olet missannut Tiisun uuden biisin Suomi on poliisivaltio, niin sopii tämän postauksen teemaan aivan vallan mainiosti. Hienot sanoitukset ja ehkä vielä hienompi musiikkivideo. Biisin musiikkivideoineen löydät täältä.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Niskasta kiinni

Mulla on huono tapa jättää asiat roikkumaan. Aamulla herätessäni ensin torkun puoli tuntia, sen jälkeen makaan sängyssä kännykkää selaten jopa pari tuntia. Mulla on jokunen postaus ollut suunnitelmissa jo pari vuotta, ja muutaman vuoden takaiset joululahjalapaset ovat edelleen pelkät lankakerät. Viimeisestä ajotunnistani on jo mukavat puolisen vuotta, enkä vieläkään ole tilannut kiitoskortteja lakkiaisteni jäljiltä. 


Ja taas on sellainen aika käsillä, kun pitäisi osata olla aikuinen ja ottaa vastuuta ja ajatella kypsästi tärkeistä asioista. Pitäisi osata oma-aloitteisesti saada asiat tehtyä ilman persuksille potkivia deadlineja, vastata sähköposteihin heti kun ne lukee ja soittaa tärkeät puhelut kun vielä ehtii. Yhteishaut ovat jälleen käynnissä, enkä mä vieläkään tiedä mitä elämälläni haluan tehdä. On mulla tietenkin suunnitelmia, minne ajattelin hakea, mutta silti ne pääsykoekirjat eivät tunnu avaavan kansiaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen myös oikeutettu äänestämään ihan oikeissa vaaleissa, ja yhtäkkiä pitäisi tietää, mitkä asiat ovat sellaisia joita oikeasti kannattaa ja joiden taakse asettua. Kovasti yritän nyt myös kuitenkin ryhdistäytyä sen autokoulunikin kanssa, ja pelottaa niin saamaristi (taas) (edelleen), että kohtapuoliin mun pitäisi itsenäisesti osata liikkua moottorikulkuvälineellä ketään tappamatta. Samalla tajuan, ettei kolmasluokkalaiset olleet elossa Suomen voittaessa euroviisut ja että menestyvät 20-vuotiaat ovat pretty much mun ikäisiä. 


Olen vakuuttanut, ettei musta saa aikuista tehtyä vielä pitkään aikaan, mutta fakta on se, että jotain aikuistumista tässä iässä pitäisi kokea. Eikä se muutenkaan ole kiva elää jatkuvassa stressissä, kun tietää että on asioita tehtävänä, mutta joiden toteuttamista ei vaan saa aikaiseksi. 

Niinpä mä nyt olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Viime viikolla siivosin mulle vuosikausia kummitelleet nurkkakaapit, joihin tällä hetkellä oikeasti mahtuukin jotain. Tänään kävin vihdoin myös varaamassa teoriakokeen. Mua oikeasti pelotti kävellä sinne näin pitkän tauon jälkeen, mutta onneksi turhaan. Koe saatiin varattua, ja ajo-opettajani rennosti totesi, että eihän puolessa vuodessa ehdi mikään unohtua. Kirjastoon tupsahti varaamani pääsykoekirja, jonka kimppuun aion vielä tänä iltana käydä (ellen nukahda sitä ennen, jäätävä väsymys kaikesta tästä suorittamisesta :D), ja puolitoista vuotta suunnitelmissa ollut kummityttöni joululahja valmistui mulla tänään yhdellä istumalla. 


Ei ne asiat lopulta ole niin pelottavia, kuin millaisiksi ne jahkailulla paisuvat. Ja miettikää, asiat joita kuukausitolkulla stressasin hoituivat muutamassa minuutissa! Ehkä mä nyt yritän tehdä tästä päivän tsempistä vähän jokapäiväisemmän jutun. Koska yllättävää kyllä, elämä on paljon kivempaa kun asiat ovat järjestyksessä eikä kaikesta tarvitse stressata.

Sitten pitäisi vielä osata pitää kiinni tästä mun uudesta elämäntyylistä. Ja päästä läpi kokeista. Oooooh shit.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Tiisua, au paireja ja kavereita - viikonlopun tunnelmia

Mä olen ihan täysin unohtanut, miten tavallisia kuulumispostauksia kirjoitetaan, ja tuntuu että jokaisessa postauksessa on tarkka aihe mistä puhutaan. Sehän on jees sekin, mutta silloin tuntuu tämä kirjoittelu jäävän kovin pinnalliseksi, ja sitähän mä en halua! Nyt on vielä takana sen verran kiva viikonloppu, että haluan siitä jutella teidänkin kanssa.


Perjantai nyt oli ihan huippupäivä, vaikka satoi ja mulla oli viimeinen työpäivä koulussa, jossa olin muutaman viikon avustanut. En kyllä olisi uskonut, että ihan oikeasti jäisi harmittaa työn loppuminen, mutta mä ihan oikeasti viihdyin siellä! Ei tarvinnut patistaa itseään aamulla töihin eikä ihan kauheasti vilkuilla kelloa, että milloin pääsee pois. Mutta se kaikista spessuin juttu perjantaissa oli Tiisun aivan käsittämättömän mahtava  levynjulkkarikeikka Somerolla! Mä itse asiassa kuvasin ihka ensimmäisen vlogini tuosta perjantaipäivästä jonka toivottavasti saan piakkoin editoitua ja jaettua teillekin, että pääsette mun kanssa fiilistelemään tuota päivää ja keikkaa. Voin kyllä sanoa, että oli ehkä yksi parhaista keikoista millä oon ikinä ollut, jotenkin hirveän aito. Kiitos hurjasti vielä Tiisulle <3


Eilen lauantaina käytiin sitten Kaislan kanssa katsomassa uusi Beauty and the Beast. Meillä on tapana aina käydä katsomassa nämä uudet Disney-filmatisoinnit aika lailla heti, kun ne ensi-iltaan tulevat, joten toki tehtiin niin tälläkin kertaa. Oli kyllä tuokin ihana leffa, välillä muakin meinasi pelottaa! Oli vaan tosi hämmentävää kun oli ensin katsellut hirviötä koko elokuvan, ja sitten yhtäkkiä se onkin ihminen :D Mutta suosittelen ehdottomasti, ei maailman paras elokuva mutta todellakin katsomisen arvoinen.


Tänään mulla olikin koko päivä töitä, joiden jälkeen käytiin vielä Ronjan kanssa vanilja-valkosuklaakaakaolla ja mutakakulla. Ja siis mä en käsitä tätä Suomen "kevättä", tiedän että paasasin tästä jo yhden postauksen verran mutta vähän pitää vielä jatkaa. Siis mun tämän päivän vuoron aikana paistoi aurinko, satoi lunta, satoi vettä ja paistoi aurinko samaan aikaan ja lopulta oli vain pilvistä. Samaan aikaan kuulee Hollannin kovasti lähestyvästä keväästä ja itse miettii että miksi. No mut, ehkä se tännekin joskus kerkeää, jooko?

Tänä viikonloppuna oon myös tykittänyt Au pairit Kanadassa -ohjelmaa (totta kai) ja vielä on kaksi jaksoa tälle illalle katsottavana. Mä en vaan pysty katsomaan ohjelmaa yhdeltä istumalta läpi, vaikka tuon suhteen se olisikin ihan mahdollista. Mä haluan venyttää sitä mun katselukokemusta ainakin siihen kolmeen päivään :D Koska miten tyhjää mun elämä sitten onkaan kun tuokin on katsottu! Viime keväänä mulla oli sentään kolme sarjaa katsottavana eikä vaan tuo yksi, pitäisköhän nekin katsoa tässä nyt läpi?


Sellaista tänne! Olen nyt täysin unohtanut sen Linkkaa somesi -postauksen, mutta lupaan yrittää saada sen ensi viikolla ulos! Lisäksi aion ottaa itseäni niskasta kiinni niin pääsykokeisiin lukemisen kuin autokoulunkin (ei, mulla ei ole vieläkään korttia) suhteen. Ylioppilaskiitoskortitkin pitäisi tilata... No ehkä mä ennen kesää saan kaikki rästohommat hoidettua, oisko hyvä tavoite?

Ihana pitkästä aikaan vaan rupatella tänne teille, mut hei rupatelkaa takaisin! Mitäs te puuhasitte viikonloppuna? Oliko muita katsomassa Tiisua perjantaina? :D

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Niitä toisenlaisia asukuvia

Yksi pitkän pitkän aikaa blogeissa kiertänyt haaste, josta itse olen kauheasti tykännyt on postaukset epäonnistuneista asukuvista. Pitkään oonkin mieleni pohjassa haudutellut ajatusta samanlaisesta postauksesta täällä munkin blogissa. Alunperin ajattelin koota postauksen usean eri kuvauskerran vähän omalaatuisemmista otoksista, mutta selaillessani viime Narnia-postaukseni kuva saldoa löytyi sieltä niin monta kerrassaan mahtavaa helmeä, että mun oli pakko omistaa kokonainen postaus vain niille. Joten varautukaa upeisiin selittelyilmeisiin, tanssiasentoihin, epämääräisiin heilumisiin ja totisesti nerokkaisiin eleisiin. Koska minä, päättelipä niistä julkaistuista asukuvista mitä tahansa, en vaan osaa olla luonnollisesti kameran edessä kuvattavana!


Itse päästin muutamat nauruntirskahdukset ulos näitä kuvia selaillessa, mites teillä? Kelpaisiko toinenkin tällainen joskus tulevaisuudessa?

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 11. maaliskuuta 2017

ONNEA RAKAS


Armas poikaystäväni täytti eilen pyöreitä. Mä jouduin aamulla lähteä töihin jo ennen kuin hän heräsi, mutta jätin hänen viereensä sängylle pienen lahjapaketin, jonka sisällä oli suklaata, mun äidin antama lahja ja paperisydänonnittelut, joita kovasti edellisenä iltana olin askarrellut. Syötiin kakkua, juhlittiin perheen kesken ja availtiin vähän lisää lahjoja, mutta muuten vietettiin ihan mukavaa, tavallista perjantai-iltaa. Jotenkin on todella epätodellinen olo, kun kaikki rakkaat yksi kerrallaan taas vanhenevat ja kohta muka pitäisi olla jo jotain aikuisia. Siis taas pitää vaan hämmästellä, että mihin aika oikein kuluu? Vastahan me kyseltiin päivittäin lupia, josko kaveri voisi tulla koulun jälkeen meille leikkimään, ja oli hurja juttu valvoa arki-iltana kymmeneen. Kaksikymmentä, wau. Kohta se osuu omalle kohdallekin. Kaikeksi onneksi voin sanoa, ettei tuo yksi muru ihan kauheasti yön yli ollut muuttunut, ihan yhtä ihana se on edelleen, vaikka sen ikä alkaakin eri numerolla kuin mun. Onnea vielä ihan tosi paljon ♥

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

torstai 9. maaliskuuta 2017

Talvi mene jo pois

Saako vähän valittaa. Niin monta ihanan kaunista, aurinkoista, melkein lämmintä päivää ollaan jo saatu viime viikkojen aikana. Sellaisia, joina yläasteaikoina oltaisi lähdetty kavereiden kanssa kaupungille hippusen liian kevyissä vaatteissa palelemaan, ihan vaan koska niistä talvitakeista piti vihdoinkin päästä eroon. Sellaisia, joina meinaa pakahtua kaikesta inspiraatiosta, joina haluaa tehdä biisin tai siivota kämpän tai oppia uuden kielen. Sellaisia, joina kaikki aistit kuiskaavat kevät, kevät


Mutta minkä vitun takia heti seuraavana yötä pitää sataa lisää lunta? Anteeksi kielenkäyttöni, mutta mua alkaa oikeasti vähän jo kyllästyttää. Don't get me wrong, mä tykkään lumesta ja siitä, miten se valaisee ja kirkastaa maailman ja piristää muutenkin. Joulukuussa. En maaliskuussa, kun on muutenkin jo niin valoisaa, että kohta ruvetaan taas siirtämään kelloja. Maaliskuussa pitäisi alkaa jo kevät, pikkuhiljaa alkaa kuulua lintujen laulua ja ruohon kasvaa ja maan kuivua. 

Sekin olisi siedettävämpää, jos sieltä marras-joulukuun vaihteesta olisi ollut lunta tähän päivään saakka, mutta kun tällaista iänikuista veivaamista! Mun mielestä on vain ilkeää herättää turhia toiveita koittavasta keväästä, vain että voidaan seuraavana päivänä herätä joko kahdeksan asteen pakkaseen tai räntäsateeseen. Nyt sanokaa ihan rehellisesti, nauttiiko joku teistä ihan oikeasti tästä säästä?

Minä haluan käyttää muutakin, kuin villapaitoja. Haluan laittaa tennarit monen kuukauden tauon jälkeen takaisin jalkaan ja kävellä kuivalla tiellä, mun talvikengät menevät kohta muutenkin rikki. Haluan ostaa uuden kevättakin ja päästä käyttämään sitä. Haluan kävellä metrolta kotiin palelematta. Talvi, mene kotiin. Me ei haluta sua tänne.

Kuvat marraskuun lopulta. Kun oli vielä hyväksyttävää, että maa oli jäässä.

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kurkistus Narniaan 40: Back in black


Näiden mun uusien unelmafarkkujen oston myötä oon huomannut (ylläripylläri) pukeutuvani entistä useammin kokemustaan. Ei ehkä ihan mun tyylistä, mutta välillä ihan jees. Mä en oikeastaan koskaan ole kuitenkaan ihan täysin mustissa, kun näin talviaikaan mulla ei ole esimerkiksi mustia kenkiä lainkaan. Kokomustaan asuunkin saa kivasti vähän eloa ihan pienillä yksityiskohdilla, joihin mulla tietenkin kuuluu kirkas - vaikka tässä tapauksessa myös hyvin tumma - huulipuna.


Pystyypäs sitä jaaritella mustasta pitkään! Samaan aikaan, kun etsin itselleni korkeavyötäröisiä housuja, katselin myös korkeavyörätöisempiä paitoja ja neuleita. Tämän kyseisen neuleen bongasin Newyorkerista vain kympillä, ja vaikka mun silmään tämä toimisi paremmin mun haaveilemieni kirkkaansinisten farkkujen kanssa, on tää omalla tavallaan jotenkin ihana. Kerrankin ostin oikeasti vähän isommassa koossa, että paita on ihanan löysä, ja vaikka ensituntumalta en olisi arvannutkaan, on se todella lämmin! Jos kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, niin mua ehkä vähän pelottaa, että tuo neule jää lopulta kaappiin nököttämään tyhjänpantiksi. Mutta senhän oikeasti vain aika näyttää, että mitä vaatteita tulee käytettyä ja mitä ei. 

Neule New Yorker / Housut Monki / Kengät Privat (torilta ostettu) / Huulet Nyx Turnt Up Lipstick sävyssä Dahlia (voi Salkkari-mielikuvat♥)

Mä sain tänään yhtäkkiä kunnon siivousinnostuksen, ja siinä tunnin aikana, minkä ehdin kotona olla työvuorojen välissä, ehdin heittää kaikki ympäriinsä lojuvat vaatteet pyykkiin ja raivata vaatekaapista oikein rankalla kädellä käyttämättä jääneitä myyntikasaan ja reikäisiä roskiin. Ja vaikka mä tapaan aina säilyttää kaiken ja pitää kiinni kaikesta, millä saattaisi joskus olla muistoarvoa, on se vaan mahtava fiilis hankkiutua eroon jutuista, jotka ovat jopa vuosia vain pyörineet nurkissa viemässä tilaa. Huomenna taas jatkuu, saa nähdä mitä mä sitten keksin! 

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kevätaamu Katajanokalla


Olin tänä aamuna Uspenskilla liturgiassa ja hiukan auttamassa kirkkokahvien järkkäämisessä. Ja voi miten ihana aurinko aamulla paistoikaan! Oli pakko kaivaa kamera esiin ja räpsiä muutamat kuvat siinä matkalla. Kirkon sisälläkin oli niin upean näköistä, kun auringon säteet tulvivat sisään ikkunoista. Tältä tuntuu kevät ♥

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Valtakunnallinen löytöeläinpäivä ja Hesyn avoimet ovet


Tänään valtakunnallisen löytöeläinpäivän kunniaksi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksellä oli avoimet ovet. Talossa oli myyntipistettä, kirpputoria ja kahvilaa, eläintilat olivat avoinna ja Espoon koiratalostakin oli kaksi kaveria vierailulla. Päästiin tutustumaan Hesyn toimintaan, saatiin esittää kysymyksiä ja nähtiin pari nukutettua kissaakin eläinlääkärin pöydällä. Pienissä kopeissaan elävät kissat olivat suurimmaksi osaksi arkoja, eivätkä nauttineet ihmispaljoudesta, jonka takia ihmisvirtaa sopivasti säännösteltiinkiin. Pihalla kaksi lapinkoiraa, joista toinen tekikin jo esiintymisen mun Instagramissa, sen sijaan olivat maailman suloisempia otuksia, tulivat luo ja todella nätisti ja rauhallisesti nauttivat rapsutuksistaan. Tämä mun kuviin päässyt kaunokainen vaikutti nopean tutustumisen jälkeen sellaiselta kaverilta, jonka jopa minä vannoutuneena kissaihmisenä itselleni huolisin. Hesyllä oli joka tapauksessa monta eläintä odottamassa sitä ikiomaa loppuelämän kotia, ja ehkä joku näistä kilteistä, aikuisista kissoista lähtee minun mukaani, kun vihdoin saamme oman asunnon. Hesy tekee hurjan tärkeää työtä ja mä haluan ehdottomasti olla heidänkin toiminnassaan enemmän mukana, tällainen tapahtuma oli valtavan hieno idea ihmisten kiinnostuksen nostamiseen. Ja hei, katsotaan vielä tuota ihanaa koirakaveria, mikä kiltti söpö!

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Harmaampaa hiusta (alekoodi!)



Viime viikon torstaina kävin taas Hair by Avassa jatkamassa hiustenhopeoimisprosessia. Neljän ja puolen tunnin aikana Annica uurasti oikein ahkerasti, että mun itsepäinen juuri saatiin saman väriseksi muun tukan kanssa. Mun hiukset vaativat monta vaalennusta, värjäystä ja sävytystä, mutta taas ollaan lähempänä tavoitetta. Hiukset ovat nyt ehdottomasti tasaisemmat ja ehkä hieman tummemmat ja harmaammat kuin ennen tätä käyntiä. Edellisestä käynnistänihän muuten kirjoitin täällä, jos et ole huomannut! 

Sunnuntain seurakunnan järjestämässä laskiaistapahtumassa nakitin Johannan ottamaan kuvat mun uudesta tukasta. En ollut tosiaan pessyt tuossa välissä hiuksia ollenkaan, kun ankaran käsittelysession jälkeen halusin antaa päänahkani vähän levähtää. Ja taas näissä hiuskuvissa mulla on sekasotkukiharat, mä en vaan pysty olla kolmea päivää letittämättä tätä pehkoa, varsinkaan näin talviaikaan! 


Mitäs tykkäätte, näyttääkö teistä paremmalta kuin ennen? Ja älkää unohtako mun alekoodia, Hair by Avasta saatte nimittäin 20 prosentin alennuksen, kun mainitset koodin "pannari"! Tarkemmat infot löytyy mun edellisestä tukkapostauksesta, ja Hair by Avan Facebook-sivuille pääset tästä. Teille muistutuksena mulla on myös tuolla sivupalkissa maininta tästä mun koodista, ja sitä painamalla pääset tähän postaukseen. 

Mulla on nyt ihan kokonaan vapaa viikonloppu, en tiedä milloin viimeksi olisi sellainen ollut! Käytiin tänään lounaalla Amarillossa, kun mun teki mieli kunnon ravintolahampparia. Tänään myös ilmestyi uusi Nintendo Switch -pelikonsoli, josta tulee varmasti juttua myöhemmin. Mut hei, hyvää viikonloppua kaverit! ♥

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)