torstai 22. kesäkuuta 2017

PARAMORE AT ROYAL ALBERT HALL LONDON


Huh. En mä voi näitä postauksia muulla sanalla ilmeisesti aloittaa. Paramore oli ihan uskomaton. Hittiä toisen perään, ja väleissä Hayleyn upeat spiikit. Siis hän on ihan käsittämätön, kesken keikan hän muun muassa poseerasi fanien kuvassa ja antoi yhdelle yläfemman, otti lavalle heitetyt rintaliivit päähänsä ja jopa poimi yleisöstä muutaman tutun fanin lavalle laulamaan Misery Businessin lopun. Välissä hän ilmaisi vuolaasti kiitollisuuttaan ja korosti musiikin voimaa. 

Minä olin tällä kertaa parvella, ja kerrankin näin jotain, kun ei edessä ollut ketään tiellä. Mutta tällä kertaa en itkenyt, päin vastoin: mun hymy ei hyytynyt kertaakaan koko keikan aikana. Koko keikan tanssin, hypin, heiluin ja lauloin mukana, niin kovaa että pelkäsin lentäväni kaiteen yli tai ainakin kumoavani vesimukini, niin kovaa että mun risti osui mua silmään ja hiki virtasi ihan hulluna. Merch-pisteeltä lähdin kahden paidan kanssa, kahden yleisötoverin kanssa käydyn mukavan keskustelutuokion saattelema.

Paras ilta ikinä.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kurkistus Narniaan 42: Yllärilemppari


Viime maanantaina mä olin viettänyt vapaapäivää sisällä kotona aika lailla koko päivän tekemisen puutteessa. Illalla laitoin kuitenkin kaverille viestiä, että nyt mennään jonnekin ja tehdään jotain. Ja niin me kahdeksalta illalla löysimme itsemme North Greenwichin tubeasemalta. Alun perin me oltiin suuntaamassa O2-areenalle, joka on täynnä kaiken maailman kahviloita ja ravintoloita, mutta ihana kesäilta houkutteli mua jäämään ulos. Ja hieman kierreltyämme löydettiinkin ihana puisto ja juuri se mitä mä salaa olinkin hakenut: täydellinen asukuvauspaikka! 


Ja mikä mahtava kuvauspaikka kerrassaan, kun asukin sopii näin hyvin yhteen! Tämä on nyt se hame, mistä puhuin mun Primark-haulissani. Ihana, ihana oliivinvihreä midi(?)hame, joka on lappunsa mukaan kokoa 32!!! Tää on silti aivan ihana päällä, ja kaikista eniten tää päällä tulee jotenkin todella hyvä ja tyylikäs olo, vaikka näitä kuvia katsoessani en edelleenkään oo ihan varma, kuinka hyvin toi pituus toimii. Mutta tuota hametta on aivan ihana pitää päällä, se toimii pituutensa puolesta hieman viileämpinäkin päivinä eikä ainakaan tarvitse pelätä vilauttelua! 

Mä olen aiemmin yhdistänyt tämän vaaleanpunaiseen t-paitaan, joka kuvaushetkellä oli pesussa (ja josta se tuli ulos reikäisenä!), mutta tämä kokonaisuus niin mustan paidan kuin kenkienkin kanssa on ihanan yksinkertainen ja seesteinen. Vielä kirkkaanpunaista huulipunaa ja lemppariasu on valmis!

Paita Stockmann (Vero Moda) / Hame Primark / Kengät Primark / Huulipuna Lottie Slay All Day Longwear Matte Liquid Lipstick sävyssä Slay it

Miten tuo pituus teistä toimii? Nyt näitä kuvia katsoessa taas hieman harmittaa, kun ei oo tuota hametta voinut moneen päivään käyttää kun täällä on ihan liian kuuma! Mutta en valita, en valita. Ei ole yhtään ikävä Suomen 9 kuukauden talvea!

Ihanaa viikkoa teille kaikille ♥ Kun luet tätä, mä saatan hyvinkin mahdollisesti olla kiljumassa ääntäni pois Paramoren keikalla, apua!

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Miten minusta tuli au pair

Viime sunnuntain au pairin my day -postauksessa esittämäni ehdotus viikottaisista au pair -aiheisista postauksista sai teiltä vahvaa kannatusta, joten potkaistaanpa sitten ihan virallisesti au pair -sunnuntait käyntiin! Mä en ole ihan hirveästi täällä blogissa vielä kertonutkaan varsinaisesti sitä, miten mä oikeasti päädyinkään au pairiksi, millaiseen perheeseen ja millaiseen paikkaan. Joten jos kaipaat niitä ihan perusfaktoja ja taustoja mun au pairiudesta, niin tässä tulee!


Mulla on siis vuosikausia ollut jollakin tasolla haave lähteä au pairiksi, olla ulkomailla ja asua perheessä ja hengata lasten kanssa, koko homma kuulosti vaan ihan täydelliseltä! Reilu vuosi sitten ylppäreiden aikaan mä sitten aika vakavissanikin pohdin au pairiksi lähtöä, niin kuin täälläkin silloin jonkin verran puhuin. Katselin perheitä ja kirjoitin hakemuksia. Jossain vaiheessa sitten kuitenkin jänistin, kun totesin ettei musta olisi siihen, ei musta olisi olemaan erossa perheestäni ja rakkaistani montaa kuukautta.

Tänä keväänä tuo sama ajatus nousi kuitenkin taas pintaan. Aktivoin uudelleen profiilini ja varovasti lähdin tutkimaan potentiaalisia host-perheitä. Tällä kertaa hain ainostaan töitä kesän ajaksi, ja kun viime vuonna olin laittanut maksimioloajaksi kuusi kuukautta, oli mulla nyt ainoastaan kolme kuukautta. Tuo rajoitti ihan kauheasti tietenkin vaihtoehtoja, kun monet haluavat au pairin mahdollisimman pitkäksi ajanjaksoksi. 


Mulla oli siis profiili neljällä au pair -sivustolla: aupair.com, greataupair.com, aupairworld.com ja findaupair.com. Näistä aupairworld.com on ehdottomasti paras, sillä siinä on helppo etsiä sun kriteereihin sopivia perheitä ja yhteydenotto on täysin ilmaista. Hassua kyllä, mä lopulta löysin perheeni mun mielestä kaikista huonoimman sivuston kautta, nimittäin findaupairista! He ottivat muhun siis itse yhteyttä kiinnostuttuaan profiilistani, ja vaikka ensisijaisesti olisivatkin toivoneet pitempiaikaisempaa au pairia, oli heille ok että viipyisin vain sen kolme kuukautta. Laiteltiin viestejä, skypetettiin, ja he ilmoittivat että ottaisivat erittäin mielellään minut seuraavaksi au pairikseen! Lopulta kaikki tapahtui todella nopeasti, siitä kun he kutsuivat minut tänne ja sovittiin että musta oikeasti tulee heidän seuraava au pair siihen että mä saavuin tänne oli vain nelisen viikkoa. Tuon neljä viikkoakin mä olin hirveän epävarma enkä uskaltanut ostaa lentoja ennen kuin ihan viime hetkellä, siltä varalta että jos jänistänkin. En kuitenkaan (onneksi) jänistänyt, ja 10. toukokuuta Norwegian lennätti minut Lontooseen kesäksi!

Mun host-perheessä on siis kolmekymppiset vanhemmat, ja kolme lasta, 3-, 6- ja 8-vuotiaat. Monet kysyvät heti ensimmäisenä, onko perhe suomalainen, useat suomalaisaupairit kun päätyvät suomalaisiin perheisiin, ja ei ole. Ihan brittiperheestä on siis kyse, vaikka sukujuuria näillä on ihan ympäri maailmaa! Mä tosiaan työskentelen neljä päivää viikossa tiistaista perjantaihin, ja niin kuin my day -postauksessa sanoinkin, oon onnekas siinä mielessä, että mun työ on tasan tarkkaan olla lasten kanssa silloin, kun vanhemmat ovat töissä. Mun ei siis tarvitse hoitaa kotia, pestä pyykkiä tai laittaa ruokaa, niin kuin monet au pairit tekevät. Mun perhe asuu Lontoon 3-alueella, joka on hieman kauempana keskustasta ja matkustaminen vie hieman enemmän aikaa ja rahaa kuin jos asuisi ihan keskustassa, mutta ei kuitenkaan liian kaukana, Reilussa puolessa tunnissa pääsee helposti keskustaan ja vaikka minne, ja maanalaisen keskuslinja menee kävelymatkan päässä.


Nyt mulla on tosiaan reilu kuukausi lontoilua takana ja vajaa kaksi vielä edessä, ja ihan hyvin olen viihtynyt! Ihan arkea täällä kuitenkin eletään ja työ voi olla välillä uuvuttavaa ja raskasta eikä välillä jaksaisi yhtään, mutta olen kyllä todella onnellinen että tulin kuitenkin tänne. On tää kuitenkin ihan ainutlaatuista, kun pystyy ihan oikeasti asua ja nähdä arkea toisessa maassa, ja vapaapäivät pystyy viettämään kierrellen yhtä ihanimmista kaupungeista maailmassa. Kannattaa!

Yritin tässä nyt avata teille ihan näitä perusjuttuja ja mun aupairiutumisen taustoja, mutta jos teillä jäi vielä jotain kysymyksiä ja pohdittavaa niin heittäkää ihmeessä kysymyksiä kommentteihin! Näitä au pair -postauksia yritän nyt tehdä joka sunnuntai, ja postaustoiveita otan todella mielelläni vastaan, vaikka mulla itsellä onkin jo paljon ideoita mielessä. Ihana olisi kuitenkin kuulla, mikä teitä kaikista eniten kiinnostaa! Pyörittelin jopa ajatusta jonkinlaisesta Q&A-postauksesta, miltä se teistä kuulostaisi? 

Lontoossa on nyt kunnon helleaalto, ainakin näin suomalaisen näkökulmasta! Tänään on jo toista päivää mittari kolmessakymmenessä ja näin pitäisi jatkua vielä ainakin pari päivää. Mun huone on ihan hullun kuuma ja mä hikoilen ihan ilman vaatteitakin, mutta en valita! Huomenna uimaan, syömään ja Paramoreparamoreparamore voi apua :D Ihanaa sunnuntai-iltaa teille kaikille ♥

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä kuin Snapchatissakin (sannapannari)!

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Voi Evanescence!


Huh. En mä muuta osaa sanoa. Keskiviikkoilta oli upea, mun vuosikausia kytenyt unelma kävi vihdoin toteen enkä mä vieläkään osaa uskoa sitä todeksi. Nyt pari päivää on mennyt väsyneenä, mutta ihan tavallisesti. En jäänyt kelaamaan keikkaa niin kovasti mielessäni, koska se ei tunnu edes todelliselta!


Niin kuin mä etukäteen tiesinkin tapahtuvan, noiden upeiden ihmisten astuessa lavalle mä aloin itkemään, ihan kunnolla. En mä pystynyt laulamaan tai hyppimään, mä vaan jähmetyin siihen pillittämään, kun yritin saada itseni tajuamaan että tää on ihan oikeasti totta. Ja sen jälkeen jäin harmittelemaan, miten heti eka biisi oli jo yksi mun lemppareista ja miten olisin sen halunnut videolle mutten ottanut. Lopulta mä itkin ensimmäiset kolme biisiä, ja siitä pikkuhiljaa pääsin enemmän ja enemmän siihen oikeasti hyvään fiilikseen ja euforiseen innostukseen. Alun perin ajattelin, etten halua keskittyä kuvaamiseen ja videointiin, vaan ainoastaan fiilistellä itse keikkaa. Mutta sitten tuli joku älyttömän hyvä biisi, joka oli pakko saada talteen. Ja toinen. Ja kolmas. En tiedä kuinka monta videota lopulta otin, mutta monta! Siis mulla menee täysin yli hilseen, miten yhdellä bändillä voi olla niin monta tajunnanylittävän hyvää biisiä. Niitä, joiden kohdalla alat kiljumaan "tää on mun lemppari, tää on mun lemppari!". Hullujen hommaa, haha. 

Mä olin ihan lavan reunassa, niin kuin usein keikoilla kun yritin päästä eturiviin. Jäin kuitenkin valitettavasti toiseen ja lähes koko keikan yritin kurotella ja kurkistella, kun en tällaisena pätkänä sieltä meinannut mitään nähdä. Lisäksi kaikki mun ympärillä tuntuivat vaan keskittyvän kuvaamiseen, kun mä heiluin ja hypin ja niin, kurkottelin. Vikan biisin aikana mä siirryin hieman keskemmälle, kun sieltä vapautui tilaa, ja tavallaan toivon, että olisin mennyt sinne jo aiemmin. Vaikken mä sieltäkään mitään nähnyt, oli fiilis yleisössä ihan erilainen. Kaikki oli ihan messissä, ja bändin edessä jotenkin yhteys heihinkin tuntui paljon todellisemmalta. Mutta kaikki hyvä loppuu ihan liian aikaisin, ja niin ne lähti pois!


Kotimatka oli yhtä tuskaa, kun yöllä liikenne ei toiminutkaan enää tavallisesti ja aina kun kysyin neuvoa, neuvottiin mua väärin. Lopulta pääsin kotiin kuusi tuntia ennen herätystä, mutta ihan sama. Kaikki oli sen arvoista.

Ja arvatkaa, kuka hullu kaikkien odotusten vastaisesti sai kuin saikin lipun Paramoren keikalle maanantaina? Jälleen yksi unohtumaton ilta ja äärimmäisen väsynyt viikko edessä, hurrataan kaikki yhdessä!

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä kuin Snapchatissakin (sannapannari)!

maanantai 12. kesäkuuta 2017

LINKKAA SOMESI: PARHAIMMISTO

Mattimyöhäisviivyttelijä täällä taas moi! Kolme ja puoli kuukautta sitten pyysin teitä linkkailemaan somejanne tähän postaukseen, ja tuttuun tapaan annoin asian unohtua sopivaksi ajaksi ennen varsinaiseen karsintatyöhön ryhtymistä. Nyt olen kuitenkin käynyt kaikki linkatut sosiaalisen median kanavat läpi, ja on aika esitellä suosikit!


Eniten osallistujia oli luonnollisesti blogikategoriaan, joten niitä esittelen tässä eniten. Myös instatilejä linkkailtiin jonkin verran, mutta muut, vähän erikoisemmat kanavat jäivät kokonaan uupumaan! Tämän mun postauksen jälkeen olen nähnyt useammassakin blogissa postauksia samalla konseptilla, ja itse olen pääkopassani pohdiskellut sitäkin mahdollisuutta, josko tämä olisi mun blogista lähtöisin oleva juttu, itse kun en ollut vastaavaa muualla ennen nähnyt! Mut joo tää mölyapina hiljenee nyt, ja siirtyy itse asiaan, nimittäin näihin mahtaviin, hienoista kaikista hienoimpiin blogeihin ja Instagram-tileihin.

Mä olen aika kärsimätön tutkimaan uusia blogeja, joten parhaiten mut saa kiinnostumaan siistillä, mielenkiintoisella ulkoasulla. Laadukkaat kuvat, raikas yleisilme ja lukijalle helpoksi tehty selailu on ne, millä mut voittaa puolelleen. Kun nämä asiat saavat mun mielenkiinnon heräämään, ryhdyn oikein mielelläni lukemaan itse sitä tekstiä. Tässä vaiheessa listalta putoaa nopeasti pois blogit, jotka vilisevät kirjoitusvirheitä ja vaikeaselkoista, puheen- tai tekstiviestinomaista tai ihan vaan tylsää tekstiä. Plussaa tulee tietenkin kiinnostavista aiheista ja onnistuneesta toteutuksesta. Parhaat blogit ovat sellaisia, joita ihan huomaamattaan jää selaamaan eteenpäin, ja jatkuvasti tulee vastaan postauksia, jotka on vaan pakko vielä lukea. Mä olen tosi nihkeä liittymään varsinaisesti lukijaksi, ja sitä edeltääkin hyvin pitkä enemmän tai vähemmän aktiivisen seurailun jakso. Näistä seuraavaksi esiteltävistä blogeista vain yksi on mun lukulistalla, ja sekin vuosien satunnaisen seurailun jälkeen. Mutta jos haluaa päästä mun listalle, tärkein juttu on yksinkertaisesti se, että blogista jää hyvä fiilis ja vaikutelma. Ei se aina ihan niin selkeää ole. Mun edellisissä linkkaa blogisi -kommenttipostauksissa mä luettelin jokaisesta blogista plussia ja miinuksia, mutta nyt mä jätän turhan arvostelun pois ja kerron teille tasan sen, miksi juuri näitä blogia kannattaa lukea tai ainakin käydä vilkaisemassa. Elämä on kivempaa kun keskittyy vaihteeksi ainoastaan niihin positiivisiin puoliin!

Okei ja nyt asiaan! 


Tämä blogi on juuri se, jossa olen vuosien mittaan aina silloin tällöin vierailuilla ihastelemassa aivan käsittämättömän upeita kuvia, ja jonka nyt viimein lisäsin lukulistalleni. Kuviakin kiinnostaa tekee heti alkuun poikkeuksen mun edellä mainitsemiin "hyvän blogin ominaisuuksiin" siinä, että blogin ulkoasu ei mun omaa silmää varsinaisesti miellytä, eikä esimerkiksi kunnollista banneria tällä hetkellä löydy ollenkaan. Mutta tässä se on se sisältö, se sisältö ihmiset! Koska käykää kurkkaamassa tuo blogi ja sanokaa sitten, ettei nuo kuvat ole tarpeeksi hyvä syy blogin seuraamiseen. Ette voi, koska se on. Kuviakin kiinnostaa on ihan mahtava valokuvausblogi, josta saa visuaalisten orgasmien lisäksi käteviä valokuvaus- ja kuvanmuokkausvinkkejä ja ihan yksinkertaisesti hyvän fiiliksen, Lea kun on kuvaamisen lisäksi ihanan taitava ja piristävä kirjoittaja. Suosittelen lämpimästi!


Little Things With Jassy oli mulle entuudestaan täysin tuntematon blogi, mutta lähtiessäni selailemaan mulle linkattuja blogeja se herätti heti mun huomion erittäin positiivisesti. Tässä on juuri sellainen blogi, mitä edellä kuvailin: sitä löytää aina uusia kiinnostavia postauksia, joita ei vaan voi jättää lukematta, ja niitä selaillessa voi hyvin tappaa aikaa oikein urakalla, ja erittäin mielellään. Jasmin kirjoittaa englanniksi ja erittäin taitavasti ja kiinnostavasti, koska postausaihetta enemmän sehän on juuri se kirjoittajan oma tyyli, joka eniten vaikuttaa siihen, haluaako jäädä tekstiä lukemaan. Jasmin on tuore perheenäiti, ja luonnollisesti kirjoittaa niin vauvajuttujakin kuin vähän kaikkea muutakin. Kaipasit sitten perhelifestylea, arkireseptejä tai ihan vaan hyvää fiilistä, tää on oikea paikka sulle!


Tässä blogissa on vaan sitä jotain. Ihana raikas ulkoasu ja laadukkaat kuvat, pirteää perhelifestylea ja vaan yksinkertaisesti se hyvä fiilis! En mä tätä osaa selitellä, joku tässä osui ja upposi. 

Kunniamaininnat: Pauline ja kaunis uusi banneri ja uusi nimi, There will be sunshine ja se salaperäinen jokin, joka saa aikaan tosi hyvän fiiliksen lukijana, sekä Aino Axberg, joka saa mussa aikaan kaikkea innostavan inspiraation ja semisti kalvavan kateuden välimaastosta.

Seuraavaksi siirrytään niihin mun lemppari-Instagram-tileihin. Näissä katsoin eniten laadukkaita kuvia, sellaisia joita katsoessa pieni ääni pään sisällä rupeaa toistamaan "omg wau ihana kuva" uudelleen ja uudelleen. Mä en niinkään katso yhtenäistä feediä, vaikka sellaisetkin toisaalta hienoja ovat. Tähän perään haluan huomauttaa, että joskus puhelimella selatessani feedejä saattaa kuvat näkyä epätarkkoina ja sumuisina, vaikka kuvat itsessään ovatkin aivan huippulaatua, kun ne klikkaa auki. Tämän halusin vaan tässä mainita, ennen kuin rupeatte ihmettelemään tuota alapuolella olevaa kollaasia, että miksi mä olen valinnut tilejä joissa on noin huonolaatuisia kuvia, koska niin asia ei missään nimessä ole! ♥ Näillä kaikilla mahtavilla instatyypeillä on muuten myös blogit, jotka teidän kannattaa ihmeessä myös kurkata!



Ihania matkakuvia mitä upeimmista paikoista ympäri maailmaa ja superherkullisia ruokakuvia, joista mä tunnetusti tykkään ehkä vähän liikaa. En mä muuta oikeastaan vaadikaan. Nyt mä vaan haluan reissuun jonnekin upeaan kauniiseen paikkaan Aasiaan, apua!

Jos tykkää instatileistä, joihin todella panostetaan laadulla ja yhtenäisyydellä ja tyylikkyydellä, niin tässä on teille sellainen! Okei mulla on sellainen tunne, että Mariannen blogi ja Instagram on hyvin monellekin teistä jo entuudestaan tuttu, mutta hän postailee niin upeita, laadukkaita ja tarkkaan harkittuja kuvia, että pakkohan hänen tili oli tässä mainita.

Taru ja hänen bloginsa on mulle jo entuudestaan tuttu, ja tiesinkin odottaa aivan upeita kuvia hänen Instaansa suunnatessani. Tuo ensimmäisenä näkyvä lakkikuva on mun mielestä vaan ihan mahtava, ja myös noi niin ihanat reissukuvat Saksasta, jotka tässä näkyvät juuri niinä epäselvinä otoksina, vaikkeivat suinkaan sellaisia ole ja mua ärsyttää se niin kovasti.

Ihanaa, saatiin vihdoinkin käytyä nämä läpi ja tutustua niin moneen uuteen ihanaan sometyyppiin ja -tiliin! Ihan hurjan suuri kiitos jokaiselle osallistujalle, jokaista blogia ja Instagramia oli suuri ilo selata, vaikka kaikkia en luonnollisesti voinutkaan tähän lisätä. Muistakaa kuitenkin jokainen olla ylpeä teidän kanavistanne, vaikken niitä ehkä tähän mukaan ottanutkaan. Ootte kaikki ihan parhaita ja teette upeaa työtä blogienne ja somejenne kanssa ♥

Löytyikö teille tästä uutta seurattavaa? Musta oli ihan mahtavaa tehdä tätä postausta, ja varmasti tulee useaa tässä mainittua tästä lähin seurattua entistäkin aktiivisemmin! Niin ja luonnollisesti menkää seurailemaan myös mua moninaisissa someissani, ellette niin jo tee! Minä ja Pannariblogi löydytään niin Facebookista, YouTubesta, Twitteristä, Instagramista nimellä @sannalovesfood ja Snapchatista nimellä @sannapannari ♥

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

AU PAIRIN MY DAY via Snapchat

Heti alkuun, voitteko uskoa, että eilen tuli täyteen kuukausi siitä, kun mä alunperin saavuin tänne Lontooseen? Aika on mennyt ihan käsittämättömän nopeasti, tuntuu edelleen siltä, että aloitellaan ja tutustutaan toisiimme ja tähän arkeen, vaikka todellisuudessa kolmasosa on jo takana! Tämän kuukauden aikana on kuitenkin arki, rutiinit ja lasten tavat ja luonteet tulleet sen verran tutuiksi, että ajattelin, että olisi kiva tehdä teille tällainen au pairin my day -postaus, niin tulee teillekin tutuksi, millainen mun normityöpäivä todellisuudessa on! Lisäksi suunnittelin jatkossa tekeväni kerran viikossa yhden täysin au pairin arkeen ja aupairiuteen liittyvän postauksen, miltä sellainen kuulostaisi teille? Au pair -sunnuntai tai jotain, haha! Mulla on paljon ideoita ja suunnitelmia, ja ehdottomasti haluan kuulla, mikä teitä kiinnostaisi kaikista eniten!

Mutta tosiaan, perjantaina päivittelin ahkerasti mun päivän kulkua Snapchatiin (jossa olen siis nimimerkillä @sannapannari jos et mua vielä seuraa! ♥) ja nyt jaan teille myös tänne blogin puolelle, miltä mun tavallinen työpäivä au pairina näyttää. Tietysti jokainen päivä on vähän erilainen ja tarjoaa erilaisia haasteita, mutta tämä perjantai oli aika tyypillinen arkipäivä. Mä siis työskentelen tiistaista perjantaihin, ja oon siitä onnekas, että mun toimenkuva on yksinkertaisesti olla lasten kanssa, kun vanhemmat ovat töissä. Mun ei siis erityisesti tarvitse tehdä kotitöitä muuta kuin mitä yleensäkin perheessä kotona tehdään, enkä ole ainakaan tämän ensimmäisen kuukauden aikana ollut yhtään iltaa yksin lasten kanssa, vaan vanhemmat aina hoitavat sekä aamu- että iltatoimet. Ja jos nyt seuraat mua snäpissä jo valmiiksi ja mietit, että onko sun järkeä tätä postausta eteenpäin lukea, niin lue vaan. Blogi rajoittaa mun höpötysvimmaa niin paljon vähemmän kuin Snapchatin tekstikenttä, haha!

Tavallisesti perheen äiti lähtee töihin jossain kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä, josta mun työpäivä siis alkaa. Mä yleensä nousen sängystä sen tavallisen parikymmentä minuuttia ennen kuin mun tarvitsee lähteä alas, sitä ennen olen tietenkin torkkunut ainakin sen puoli tuntia mitä mun tapoihin kuuluu! Kasin jälkeen hipsin alakertaan ja söin aamupalaa sen aikaa, kun molemmat vanhemmat olivat vielä kotona. 

Kouluun me lähdetään kävelemään puoli yhdeksän maissa, ja aamuisin pienin on useimmiten rattaissa matkan helpottamiseksi. Tuolloin perjantaina hän taas kiukutteli vähän, kun halusi isän työntävän häntä eikä minun, mutta suostui kompromissiin, ja se olikin hänen isoveljensä joka sai työntää rattaita koko matkan koululle! Ja oli se kieltämättä itsellekin helpompaa, kun kerrankin sai itse kävellä vapaasti ja vähän sivusta vahtia, ettei toinen aja seinää tai puuta päin. Isompien koulu alkaa kymmentä vaille yhdeksän, ja siitä me lähdetään vielä pienimmän kanssa kävelemään päiväkodille. Tuolloin perjantaina lapset olivat niin suloisia, kun isoin jäi moneksi minuutiksi halailemaan pienintä odottaessaan luokan oven aukeamista! ♥

Pienin menee yhdeksän maissa päiväkotiin, ja siitä seuraavat kolme tuntia on mun vapaa-aikaa. Vähän päivästä riippuen mä vietän tuon kolme tuntia joko nukkuen, Netflixiä katsoen tai meikaten. Perjantaina mä (en enää niin herkullisen) aamupalan loppuunsyönnin jälkeen menin huoneeseeni, aloittelin tätä postausta, katsoin pari jaksoa Valehtelevia viettelijöitä (olen taas jäänyt siihen sarjaan ihan koukkuun kun täällä näkyy Netflixissä kaikki kaudet ja Suomessa vain viisi ensimmäistä!), ja koska en voinut vastustaa niin tietenkin myös meikkailin hieman. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tuo vajaa kolme tuntia menee ihan käsittämättömän nopeasti enkä mä koskaan saa mitään oikeasti järkevää sinä aikana aikaiseksi.

Kahdeltatoista olikin aika lähteä pienintä hakemaan. Yksi meidän lempparitekeminen (tai ainakin mun, haha!) on värittäminen, ja Frozen-värityskuvia ollaankin tehty oikein urakalla viime päivät! Pienin siinä viihdytti itseään sillä aikaa, kun mä laitoin itselleni lounasta, ja on se lapsen mielikuvitus niin uskomatonta katseltavaa sivusta. Meidän edellisviikonlopun herkkuruoista oli vielä ihan pieni jämä jäljellä, jonka kaihoistasti söin loppuun. Kaveriksi tein ruokaa periaatteella "katsotaan mitä kaapeista löytyy", ja siitäkin tuli yllättävän hyvää!

Ei se lapsi enää jaksanut väritellä mun lounaan jälkeen, vaan halusi (taas) leikkiä koppakuoriaispelillä. Me tosin pelataan sitä tasan niin, että kootaan nuo koppakuoriaiset mallin mukaan. Hän halusi itse koota kaikki, mutta onneksi mä sain edes yhden tehdä itse niin, että hän ojensi mulle tarvittavat palaset. 

Toinen lempipuuha hänellä on legoilla rakentelu, ja siinä taas alkaa itseä ärsyttää, kun ei pääse toteuttamaan omia hienoja rakennelmavisioitaan, kun toinen hamuaa itselleen kaikki parhaat palat, haha! Sain kuitenkin tällaisen upean kyhäelmän aikaiseksi, jota toinen niin suloisesti kehui todella kauniiksi sillaksi. Siis tuo pieni on niin suloinen, kun hän aina jaksaa kehua mun rakennelmia ja piirrustuksia kauniiksi, ja minun kehuessa hänen töitään vastaa hän supersuloisesti aina "thank you!". Jossain vaiheessa mulle tuli täydellinen uupuminen, eikä jaksanut legot kiinnostaa enää tippaakaan, niin jätin hänet hetkeksi leikkimään itsekseen ja hiippailin huoneeseeni salatreffeille Nutella-purkkini kanssa. Mulla ei ollut edes lusikkaa huoneessani, niin piti kannesta taitella sellainen! Ja kyllä jaksoi taas tuon Nutellan voimilla leikkiä.

Noin kahtakymmentä vaille kolmen ruvetaan valmistautumaan lähtöön hakemaan isompia koulusta, ja perjantaina päästiinkin hyvissä ajoin varttia vaille lähtemään! Yleensä tykkään varata reilusti aikaa tuohon matkaan, kun 3-vuotias saattaa löytää vaikka mitä mielenkiintoista matkan varrelta. Perjantaina me kuitenkin juostiin melkein koko matka, kun vuorotelleen jahdattiin toisiamme, ja meillä meni vain kymmenen minuuttia koko matkaan! Siinä me sitten odoteltiin porttien aukaisua jonkin aikaa. Pieni sai siinä kaverinkin, kun yksi pikkupoika ihastui hänen Lentsikat-reppuunsa, ja yhdessä he siinä bongailivat siitä värejä ja numeroita.

Noin varttia yli kolmen isommat pääsevät koulusta, ja yleensä haluavat vielä hetkeksi jäädä koulun pihalle leikkimään kavereiden kanssa. Perjantaina oltiin siinä niin kauan, että meinattiin jäädä lukkojen taakse, kun osa porteista oltiin jo ehditty sulkea! Päästiin kuitenkin kotiin asti. Syötiin välipalaa, mä latasin tiskikonetta, lapset koetteli mun hermoja ja lopulta sain vähän omaa rauhaa, kun sain heidät asetettua Netflixin ääreen. He siis saavat katsoa 40 minuuttia Neflixiä päivässä, ja mä olen käyttänyt sen erittäin tehokkaasti hyödyksi katsomalla myös itse 40 minuuttia Netflixiä tuon ajan! Vähän noissa snäpeissä huijasin, mutta lasten äiti tuli tosiaan hieman ennen kuutta kotiin. Mä jäin kuitenkin siinä hengailemaan vielä heidän kanssaan alakertaan, värittelemään ja leikkimään ja juttelemaan. Isommat innostuivat pelaamaan mun kännykällä Candy Crushia ja kyselemään multa paikoista, missä olen käynyt. 

Näillä on ihan ihme päivällislemppari, nimittäin riisiä ja banaania! Mäkin kokeilin sitä eikä se pahaakaan ollut, mutta ei ne mun mielestä mitenkään yhteen sopineet. Hummuksen kanssa riisi oli paljon parempaa, ja banaania söin lisää myöhemmin minkäs muunkaan kuin Nutellan kanssa! Eilen lauantaina vanhemmat olivat viettämässä ystäviensä häitä, joten lapset lähtivät isovanhemmilleen viikonlopuksi yökylään. Pienin oli niin suloinen, kun lähtiessä pyysin häneltä halia, niin hän antoi oikein ison halin ja vielä pusun poskelle! Loppuillan olinkin ihan yksin täällä kotona, innostuin leikkimään meikeillä ja tietysti katsoin Netflixiä oikein urakalla. Alunperin ajattelin odottaa, että vanhemmat tulevat takaisin kotiin lastenheittoreissulta, mutta puoli kahdentoista maissa luovutin ja painuin nukkumaan.

Mitäs tykkäsitte tämäntyylisestä postauksesta? Ja kertokaa ihmeessä kommenteissa, miltä tuo au pairin sunnuntaipostaus -idea teistä kuulostaa. Mielellään lähtisin sellaista toteuttamaan, jos teiltä vaan löytyy kiinnostusta! ♥

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä kuin Snapchatissakin (sannapannari)!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Omgomgomg


Apua apua apua. Unelmat taitaa välillä tulla toteen, eilen nimittäin tuli lippu postissa. Siis apua, mä näen Evanescencen ensi viikolla, siis seitsemän päivän päästä! Koko homma tuntuu niin epätodelliselta ja hullulta, siis nuo ihmiset, jotka tekevät aivan käsittämättömän järjettömän upeaa musiikkia ja taidetta ovat kohta ihan mun edessäni. Evanescence on ollut yksi mun ehdottomista lempibändistä melkein mun koko elämän, ja on ihan järjetöntä ajatella, että mä näen heidät kohta vihdoinkin livenä. Evanescence esiintyy siis lauantaina Rockfestillä Vantaalla, jonne mä ostin lipun heti kun ne tulivat myyntiin. Nyt mä yritän kovasti saada sitä myydyksi eteenpäin, kun tosiaan tämä Lontooseen tulo muutti hieman suunnitelmia. Lontoon keikkakin oli loppuunmyyty, mutta sain yksityishenkilöltä sitten onneksi ostettua lipun omakseni, joka siis tuli kirjattuna kirjeenä eilen postissa! Varmaan arvaatte, miten koko päivän olin korvat höröllä ja kuvittelin kuulevani koputuksia ja ääniä ovelta postimiestä odotellessani.

Seitsemän päivää, apua. Älkää kukaan jooko nipistäkö mua, mä tykkään tästä unesta.

Niin ja iso kiitos teille, jotka kommentoitte mun eiliseen postaukseen. Tänään oli onneksi jo paljon parempi päivä! ♥

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä kuin Snapchatissakin (sannapannari)!

Tällä hetkellä vituttaa vähän kaikki

Tällä hetkellä vituttaa vähän kaikki. Musta tuntuu, että olen joskus aloittanut jonkun toisen postauksen hyvin samankaltaisesti, mutta sellaista elämä on. Aina välillä vaan vituttaa vähän kaikki.

Eniten mua vituttaa tämä päivä. Tämä päivä alkoi hyvin, kului hyvin normaalisti. Lapset olivat suhteellisen hyvällä tuulella, leikittiin ja naureskeltiin. Päivän edetessä mukaan taisi pikkuhiljaa hiipiä känkkäränkkä tai esiesiteiniangstinpoikanen, väsymys tai kapinahenki. Yksi räjähti ja marssi pois, toinen mökötti hiljaa, kolmas halusi lisää Netflixiä. Mä pyrin aina olemaan rauhallinen ja selvittämään ongelmatilanteet mahdollisimman pian puhumalla. Pian saapui äiti keskustelemaan, enkä nähnyt pikkuihmisiä enää ennen nukkumaanmenoa. Mun osalta loppuunkäsittelemätön tilanne jäi vaivaamaan, ja hermostuneena odotan, millä jalalla itse kukin huomenna nousee sängystään.


Toiseksi vituttaa tämä paikka. Pitkän työpäivän jälkeen vanhemmat haluavat keskustella työpäivistään tai lähestyvistä vaaleista, joskus ehkä puhuvat päivän ongelmatilanteista, joita olen lasten kanssa kohdannut. Mutta usein mä päädyn selailemaan somejani, toivoen että joku kysyisi multa kuulumisia ihan muuten vaan tai haluaisi kuulla mun mielipiteitä asioista tai hauskoja juttuja Suomesta, tai vaikka positiivista palautetta päivän työstä. Ja mulle tuntuu vaikealta tunkea toisten keskustelun väliin ja ryhtyä juttelemaan mukana, en mä halua vaivata eikä heitä mun jutut kuitenkaan kiinnostaisi. Enkä mä voi sanoa, että mua vaivaa se, ettei muhun muka kiinnitetä huomiota tarpeeksi. Mä en halua valittaa, enkä syyllistää. Välillä olisi vaan kiva tuntea itsensä enemmän tasavertaiseksi asuinkumppaniksi tai jopa jollain tavalla perheenjäseneksi, kuin ulkopuolelta tulevaksi työntekijäksi.

Ja sitten tietysti ajaudutaan siihen, että vituttaa ihan kaikki. Mua vituttaa ihan liikaa se, että kenkiä pidetään sisällä jalassa ja että suihkussa menee ihan liikaa aikaa siihen, kun vesi on liian kuumaa eikä se suostu viilenemään sopivaa määrää, vaan seuraavaksi tulee ihan pelkkää jääkylmää vettä. Mua vituttaa se, että ihana ruisleipäpaketti, jonka perheen isä oli mulle yllätykseksi hommannut loppui, ja puolet viimeisestä palasta päätyi roskiin, kun lapsi välttämättä halusi syödä ja muutaman haukun jälkeen totesikin, että se on pahaa. Mua vituttaa että mulla ei ole kunnollista paikkaa mun vaatteille tai meikeille eikä edes toimivaa yövaloa. Mua vituttaa mun rumat lakanat ja se, etten voi sulkea ovea yöksi, koska mua pelottaa pimeässä ja siihen helpottaa käytävästä paistava valo. Kaiken lisäksi mua vituttaa ihan liikaa se, että Suomessa kello on kaksi tuntia enemmän, joka on ihan liian paljon tähän aikaan, kun ollaan eri vuorokausien puolella ja kaikki, joille voisi soittaa vitutuksen keskellä nukkuvat.

Mä olen monessa mielessä huono ottamaan vastaan muutoksia, ja tarvitsen tiettyjä tuttuja asioita mun elämään tuomaan lohtua ja turvaa ja no, sitä tuttuuden tunnetta. Niinpä kun vitutus iski, mä pistin soimaan Nightwishin Century Child -levyn, joka oli mun lempilevy ala-asteella, yksi parhaista edelleen ja jolla on niin upeita kappaleita, joita rakastin yhtä paljon jo kymmenen vuotta sitten (herranjestas, kymmenen vuotta). Mä en heittänyt päivävaatteitani myttyyn matkalaukkuun enkä viikannut kaappiin, vaan laitoin tuolin selkänojalle roikkumaan, ihan niin kuin kotona. Ja jopa tuo pieni asia, farkut sängyn vieressä tuolin selkänojalla, teki niin hyvää, tuntui niin tutulta. Kävin suihkussa ja pesin itseni samalla Body Shopin mangosuihkugeelillä, mitä käytin jo vitosella. Ja sitten avasin koneen ja tulin kirjoittamaan tämän kaiken teille.

Kello on nyt vajaa yksitoista illalla Englannin aikaa, kun mä tätä kirjoitan, ja myös kun mä tämän julkaisen. Kerrankin en jaksanut välittää siitä, onko tämä otollisin julkaisuaika. Olisin voinut tietenkin odottaa tämän julkaisussa huomiseen, mutta en mä ole näillä fiiliksillä enää huomenna (toivottavasti). Ei se huomenna enää olisi aitoa. Eikä tämän tekstin syvin tarkoitus luultavasti olekaan saada uutta postausta ulos, lisää näyttökertoja ja lukijoita. Mä ryhdyin kirjoittamaan tätä tekstiä itku kurkussa, kaivaten omaa sänkyä ja omaa rauhaa ja omaa äitiä. Tätä kirjoittaessa mun vitutus vähitellen siirtyi mun sisältä tähän näytölle, vaikka tuon edellisen virkkeen kirjoittaminen vei mun mielialaa taas askelen alaspäin. Ehkä mä nyt menen nukkumaan, halaten mun Nenä-unileluhyljettä, joka on melkein yhtä vanha kuin minä ja jota halaan jokaikinen yö. Aamulla herään väsyneenä ja toivottavasti vähän vähemmän vittuuntuneena, ja niin toivottavasti muutkin.

Tällä hetkellä vituttaa myös ihan liikaa se, että ulkona sataa. Taas. Mutta kyllä sekin siitä. 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kun ei vaan pysty valitsemaan kahden välillä


...niin on pakko ostaa molemmat. Mä kävin eilen pyörähtämässä jälleen Westfield Stratfordissa, ja heti ensimmäisenä siellä suuntasin Nyxin liikkeeseen. Mä olin jo aikaisemmin törmännyt somessa Nyxin uuteen Perfect Filter -palettiin sävyssä Rustic Antique, ja samantien päättänyt hankkia sen omakseni. No, sen mä sieltä hyllystä äkkiä bongasinkin. Niin kuin myös sen vieressä olevan paletin, sävyssä Olive you. En mä ensin sitä sen kummemmin jäänyt katsomaan, mutta pikkuhiljaa aloin kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota noihin ihaniin oliivinvihreisiin luomiväreihin, ja tuohon sinertävänkimaltavaan highlight-sävyyn. Mä ihan oikeasti seisoin siinä varmaan kymmenen minuuttia vertaillen noita kahta palettia, juttelin yhden myyjänkin kanssa joka näytti, miten värit muuttuvat ja vahvistuvat, kun pohjalle laittaa mustaa rajauskynää. Mutta jossain vaiheessa mä luovutin ja kiikutin kassalle nuo molemmat. Rahaa paloi, mutta voin täydestä sydämestäni sanoa, ettei harmita! Niin kauniita ne ovat. Tänään oli pakko lätätä naamaan kun en voinut vastustaa, tuloksista voitte käydä kurkkimassa kuvamateriaalia Snapchatin puolelta!

Tuli sitä muutakin osteltua, Primarkista kerrankin ainoastaan lähinnä tarpeellista tavaraa, sellaisia juttuja mitkä olivat jo jonkin aikaa olleet mun ostoslistalla. Nyt mulla on mustat tennarit, järkevän kokoinen arkireppu ja uskokaa tai älkää, lippis! Ikinä en olisi uskonut sellaista itselleni ostavani, mutta menin nyt järki edellä ja jatkossa mun pää on ainakin suojattu. Ja tietenkin tänään satoi aivan kaatamalla, haha!

Kuka muka sanoi, ettei materia tee onnelliseksi? (eilen muuten Jaclyn Hill julkisti uuden luimiväripalettinsa, jonka hän on luonut yhteistyössä Morphen kanssa, ja nyt pitää toivoa ja rukoilla ja pitää sormia tiukasti ristissä, että mä onnistun hankkimaan sen itselleni!)

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä kuin Snapchatissakin (sannapannari)!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kurkistus Narniaan 41: Pelastusasu

Mulla kävi äärimmäisen hyvä tuuri vieraillessani kotona pari viikkoa sitten. Helsinkiä helli tuona viikonloppuna ihanat kesäsäät, aurinko paistoi ja takki jäi naulakkoon tai ainakin takapenkille. Vielä ihanammaksi tuosta teki sen, että juuri mun Suomi-visiitin ajan Lontoossa oli hieman viileämpi jakso (joka loppui heti kun palasin takaisin, ihan mahtavaa!). 

Tuona viikonloppuna mä kuitenkin jouduin yllättävän ongelman eteen: kaikki mun kesävaatteet olivat Lontoossa. Tai ei kaikki, mutta jokainen mekko tai hame jonka olisin voinut kuvitella laittavani juuri silloin päälle. Kaapissa oli vain niitä vaatteita, jotka pukisin päälle rannalle tai mökille, mutta en kaupungille kirsikkapuukuvausreissulle. Vaikeaa, eikö?


Hyvän tovin ehdinkin siinä äidille hermoille farkkujen hiostaessa päällä, kun mulla ei ole mitään päälle pantavaa. Kunnes mä kurkkasin mun kirpparikassiin. Kyllä, juuri tuolloin ainoa päälleni kelpuuttamani vaatekappale oli sellainen, joka ei ollut koskaan päätynyt päälleni ja jonka kuvittelin jäävänkin asianlaidaksi. 


Mä ostin tämän hameen joskus kaveriltani, ja vaikka ennen kauppojen tekoa se olikin mun mielestä aivan ihana ja söpö, totesin mä aika pian että ei tätä ole vaan tarkoitettu toimimaan. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä se nyt saa sinne kirppiskassiin myös palata. Vaikka tähän kuosiin tottuisinkin, niin helmasta puuttuu ainakin viisi senttiä huolettomaan käyttöön. 

Hame 2nd hand / Toppi H&M / Neuletakki Stockmann / Laukku Primark / Kengät Converse / Aurinkolasit Stradivarius


Hameen yhdistin toppiin, jota en sitäkään koskaan käytä, aivan samasta syystä: kaikki paremmat vaihtoehdot lepäilivät kotoisasti matkalaukussani Lontoossa. Ja kyllähän nämä yhteen sopivat, värimaailma ei vaan ole yhtään mun makuun. Haluan mieluummin suloisia pastellivärejä tai sitten ihan rehellistä mustavalkoisuutta, tällainen ruskeanharmaa värittömyys ei vaan toimi. 


Mutta onneksi toimi tämän kerran, ja hoiti tehtävänsä vallan mainiosti, sillä ei ainakaan tarvinnut liikaa hikoilla lyhyen Suomen kesän aikana!

Mitäs sanotte mun hätävara-asusta? Kyllä tolla mun mielestä yhden Hanamin menetteli, oisitteko itse vetäneet päällenne?

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä kuin Snapchatissakin (sannapannari)!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

LAKKIAISET VUOSIMALLIA 2016

Tänään siitä on tasan vuosi, kun mä itse vedin sen kuuluisan lakin päähän ja sain kutsua itseäni ylioppilaaksi. Mä silloin vuosi sitten kirjoittelinkin fiiliksiä tuosta päivästä, lukiosta ja ihan koko hommasta, mutta varsinaista juhlapostausta en koskaan sitten julkaissutkaan! Kuvatkin olin kuitenkin jo muokannut valmiiksi julkaisukuntoon, joten näin vuoden ylioppiluuden kunniaksi pientä throwbackia tämän pienen ihmisen lakkiaisiin.


Tänä vuonna olin kerrankin saanut kutsuja muiden ylioppilasjuhliin, mutta täältä Lontoosta käsin olisi ollut vähän vaikea lähteä kiertämään voileipäkakkujen ääressä. Ensimmäistä kertaa kolmeentoista vuoteen en laulanut Suvivirttä enkä julistanut kesälomaa virallisesti alkaneeksi, ja se on oikeasti vähän hämmentävää. Toisaalta, sen verran mitä olen Suomen virallisista kesälomasäistä kuullut, niin ei yhtään haittaa elämä Englannissa tällä hetkellä! Mutta hei, onnea vielä ihan superisti kaikille ihanille, jotka saivat eilen juhlia itseään ihan millä verukkeella tahansa!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

perjantai 2. kesäkuuta 2017

On tää au pair -juttu välillä ihan kivaakin


Mulla on ollut tänään jotenkin tosi kiva päivä! Perheen äiti oli tänään vapaalla vaikka mulla olikin työpäivä ihan normaalisti, niin oli jotenkin paljon rennompaa kun itse ei tarvinnut olla koko aikaa vastuussa. Sain nukkua puolisen tuntia pidempään aamulla, joka jo itsessään oli niin ihana asia, että jaksoin herättyäni jopa meikata ennen alakertaan siirtymistä! Siinä mä sitten rauhassa lusikoin aamupalajogurttiani, kun perheen kolmevuotias väritteli Frozen-kuvia äitinsä kanssa vieressä. Mäkin innostuin värittämään, ja sekin on jotenkin ihan mahtava tapa kanavoida omaa luovuuttaan! Kipaistiin myöhemmin samaisen kolmeveen kanssa kahdestaan läheisellä farmilla tsiigailemassa kaiken maailman maatilaeläimiä, ja sen jälkeen hengailtiin viereisessä leikkipuistossa tunti ihan vaan, koska meillä oli niin hauskaa ja hyvä fiilis. Kotiin palattuamme oli muutkin jo tulleet takaisin, ja päästiin suoraan lounaalle. 

Jotenkin oon aamusta asti ollut vaan tosi hyvällä, rennolla fiiliksellä, ja vaikka välillä olikin vähän kiukkuja, niin se fiilis kyllä kantoi läpi päivän kun meillä oli vaan niin hauskaa lasten kanssa. Tänään meille tuli vieraita kylään, ja lisää porukkaa taitaa tulla koko viikonlopun pikkuhiljaa. Jokaiselle päivälle on suunniteltu ihan älyttömän herkulliset menut joita minä tietenkin odotan enemmän kuin kuuta nousevaa, tänä iltana syödään kalaa ja mä olen jo siitä niin innoissani etten meinaa pysyä housuissani! Samalla olen tässä viime päivinä suunnitellut mun seuraavaa kotireissua, kun juhannuksena lähdetään mökille, miten meinaan tankata itseni täyteen ruisleipää ja äidin savustamaa kalaa ja kanttarellikastiketta ja metsää ja järveä ja saunaa ja Suomen kesää, joka siinä vaiheessa toivottavasti on päässyt oikuistaan eroon ja oikeasti myös näyttää kesältä. Mut nyt mä taidan hipsiä tuonne alakertaan sosialisoitumaan, vaikka mulla olisikin vapaa-aikaa, ihan vaan koska on niin hyvä fiilis. Ja nälkä. Ja oon innoissani illan ruoasta enkä malta odotella huoneessani, haha! Hyvää viikonloppua kaikille teille ihanille sinne kylmään, lumiseen Suomenmaahan tai missä ikinä sä nyt tätä luetkaan! ♥

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)