maanantai 24. marraskuuta 2014

Kun Aleksi valaistui


kuva täältä

Eilen vietettiin perinteisesti Aleksin joulukadun avajaisia, jo kuudettakymmenettäviidettä vuotta. Itse olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa paikalla, eikä varmastikaan jää viimeiseksi. Tosin esiintyjänä ja paraatilaisena kokemus oli varmasti hyvin erilainen verrattuna yleisöön.



Meidän koululaisista oli siis raavittu kasaan kuoro laulamaan kaikkien tuntemia ihania joululauluja Tuomiokirkon portaille. Saatiin punaiset viitat ja tonttulakit päähän, poskiin punaiset pallot ja otsaan tähtiä tai joulukuusia. Ja siellä me sitten laulettiin vuorollamme koko kansan edessä. Osana settiä oli myös tulevasta kanadalaisesta musikaalista pari biisiä, kanadalaisen itsensä laulamana. Itse musikaali tullaan esittämään parin vuoden päästä Rovaniemellä Joulupukin kylässä, ja vuotta myöhemmin Linnanmäen Peacock-teatterissa.

Yllätyksenä tuli, että vaikka meidän esitys oli jaettu kolmeen osaan, ja välissä oli aina parinkymmenen minuutin tauot (ja Lauri Tähkäkin risan jalkansa kanssa), me ei päästy sisälle levähtämään. Muutama tunti siinä tuli seistyä (korot jalassa, nollakelissä), ja seisomisen jälkeen päästiin kävelemään paraatin mukana. Pikkasen kylmä tuli, ihan rehellisesti sanottuna. Jalkoja särki ja nälkä vaivasi, muttei kuitenkaan niin pahasti kuin olisi luullut. Tunnelma oli loppujen lopuksi aika hilpeä, kun päästiin nauramaan omalle osaamattomuudellemme.



Kulkue oli hieno. Oli joulupukkia, hevosia (ja hevosten jätöksiä..), lumiukkoa, lumikuningattaria. Myyrä (siis The Myyrä!), jääkarhu ja tavallinen karhu. Me tontut lauleskeltiin vuoron perään mitä joululauluja nyt sattui mieleen tulemaan. Vähän oli kuuluvuusongelmia, ja takaosa aloitti uutta, kun etuosa lauloi vielä edellistä. Sanat välillä vähän hakusessa, mutta olkoot. Kansa otti valokuvia, vilkutimme heille ja he vilkuttivat takaisin. Innostuneimpia oli toki turistit, heidän jälkeen vanhat mummot ja pienten lasten vanhemmat, jotka yrittivät saada pieniä ujostelijoita vilkuttamaan. 

Lopulta päästiin takaisin kirkolle hakemaan tavarat. Saatiin pitää kauniit viittamme, ja sitten kotiin päin! Lihapullille ja matikkaa lukemaan. Ah, mikä sunnuntai ♥

Lisää joulukadusta näistä linkeistä (voitte yrittää bongata meitä):

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288779841495.html
http://areena.yle.fi/tv/2497642
http://www.hs.fi/hstv/uutiset/Tonttuparaati+vilisi+satuhahmoja/v1416714286084

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti