keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 7 - Nikolaos-juhla


Eilen tosiaan oli Suomen itsenäisyyspäivän lisäksi pyhän Nikolaoksen päivä, ja sen kunniaksi meidän seurakunnassa vietettiin Lasten Nikolaos-juhlaa. Pyhä Nikolaos tunnetaan hyväntekijänä, joka antoi lahjoja köyhille ja osoitti erityistä huomiota lapsiin, ja hän onkin toiminut meidän tuntemamme Joulupukin esikuvana. Aamusta menin Uspenskin katedraadiin, joka olikin täynnä porukkaa ja erityisesti lapsiperheitä. Kirkosta kuljimme ristisaatossa seurakuntasalille viettämään juhlaa. Salilla tarjottiin ihanan jouluisesti puuroa kanelisokerilla sekä mandariineja, lavaa koristi joulukuusi ja joka pöytää kynttilänvalo. Juhlassa lapsikuoro esitti Nikolaosta koskevan näytelmän, joka oli ihan paras (allekirjoittanut oli tosin nähnyt ja ollut itsekin mukana korvaavana näyttelijänä näytelmän kenraaliharjoituksissa). Syötiin vähän lisää, ja laulettiin nuorisokuoron kanssa parit joululaulut. Lopuksi itse Nikolaos  jakoi kaikille lapsille (ja meille ♥) pienet paketit, joissa oli pieni muovi-ikonikuva pyhästä Nikolaoksesta, sekä tuollainen supersöpö tonttukuusenkoriste! Aivan ihana, tuollaisia on ihana laittaa kuuseen. Oli hauska juhla, meillä oli hauskaa ja lapsillakin oli ilmeisesti hauskaa! Tämä järjestetään siis joka vuosi 6.12., joten jos joku nyt innostui, niin tervetuloa ensi vuonna seuraan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti